
Niin on aikaa vierinyt siitä, kun keväällä haaveilin virkatuista kengistä, sellaisista, joilla voisi mennä uloskin. Saivat taas odottaa vuoroaan pitkässä pitkässä käsitöiden listassa.
Vähän oli ideana käyttää pohjana espadrilloksia, koska niihin olisi varmaa helppo ommella virkattu päällynen. Sellaisia ei nyt tullut vastaan, mutta tuli tuollaiset täysin Jokkemaan vastaiset epämiellyttävät balleriinan tapaiset (yäks). Kuitenkin juuri oikeaa kokoa ja aivan käyttämättömät, odottelivat kierrätyskeskuksessa. Eiköhän vain noistakin saa vielä "asialliset".

Siis päällystämään niitä vapaavirkkauksella! Työ etenee, lyhytvartinenkin kävisi, mutta pitkää nyt teki mieli. Ympyrät ovat erillisiä ja ommeltu päälle, halusin hieman kolmiulotteisuutta. Varsi on auki sivusta, osa ympyröistä on nappeja, joilla sivu kiinnitetään. Värit ovat samat kuin virkatuissa housuissa, koska sekalaisia puuvillalankoja oli vielä jäljellä. Vielä saisi jotain pientä niistä kyhättyä.

Ja ei kun ulos kenkiä testaamaan! Pieni ankan ulkoilutuslenkki ja taas sisälle. Hahaa! Ei pelkkiä sisätossuja! Vielä on toinen, paremmin helteeseen sopiva malli suunnitteilla (nyt se lämpö sitten varmaan loppuu...)
Hienot! Sinun blogisi päivityksistä tulee aina iloiseksi, hauskoja ja värikkäitä juttuja!
VastaaPoistaOikein makoisat ankanulkoilutussaapikkaat :)
VastaaPoistaHauskat tossut,iloiset :)
VastaaPoistaOlisi virkistävää, jos kadulla tulisi tuollaisia tossuja vastaan!
VastaaPoistaHienot! Jotain ihan muuta kuin markettien tusinatossut.
VastaaPoistamahtavat tossukat.
VastaaPoistaUpeat ovat! Eipähän tule samanlaisia vastaan.
VastaaPoistaMAHTAVAT! Ihanat väritkin! Varmasti katseenkääntäjät nämä kengät, näyttää todella upeilta :)
VastaaPoistaVoi kun Sinulla riittää ihania ideoita!Eipä tule vastaan samanlaisia kenkiä, jos en minä aloita tekemään samanlaisia.Mutta enpä taida osata.Hyvä hyvä!!!!
VastaaPoistaAivan törkeen mahtavat! Mistä näitä ideoita oikein tulvit?:D Mut siis aivan ihanat!:)
VastaaPoistaNämä ovat kyllä niin ihkut että!!!! Olet niin taitava!
VastaaPoistaMakeet on! Ihanan luova ihminen olet!
VastaaPoistaMahtavaa! Tuollanen hyvän mielen innovaatio kyllä pelastaa mörkkispäivät niin kenkien sisällä tallustajalta kuin katsojiltakin! :D
VastaaPoistaVau, todella upeat kengät olet virkannut! Tykkään ihan kybällä! :)
VastaaPoistaHuippua! Tykkään Jokke aivan tosi paljon sun postauksista, eipä tuu mieleen toista blogia missä olis yhtä persoonallisia ja mielikuvitusrikkaita juttuja.:)
VastaaPoistaMahtavat! Nää saa hymyn taas kasvoille.
VastaaPoistaMahottoman hienot kengät ja ihana ankka! :)
VastaaPoistaVoi jessus miten upee tossupari! Mie haluun kans!!!!
VastaaPoistaVautsi! Kyllä nuolla kelepaa tassutella :)
VastaaPoistaNoi on mahtavat! :D
VastaaPoistaAika uskomattomat kengät! Noista kuvista sai hyvän mielen. :)
VastaaPoistaAivan viimeisen päälle asialliset :D
VastaaPoistaHienoimmat kengät naismuistiin!
Kiitos kannustuksesta! Jatkan maailman tai ainakin Suomen muuttamista värikkäämmäksi. Täytyy tunnustaa että jouduin tekemään jotain mitä "en tee ikinä", nimittäin purkamaan vähän. Katsoin Tähtien sotaa telkusta virkatessa ja toisesta varresta tuli reilusti pidempi kuin toisesta. En toisaalta yrittänytkään samalaista, että ei sen niin väliä. Olisiko kenkien nimi kuitenkin Endor?
VastaaPoistathank you so much and i love this shoes I want the same! yéhh lot of fun!
VastaaPoistaJestas kun makeet popot!
VastaaPoistaMielestäni tossujasi jo kehuin tässä pari päivää sitten, ihan kuin olisit poistanut. Tai sitten tapahtui jotain muuta outoa. Sanottakoon siis vielä, että hienot ovat, olet taitava.
VastaaPoistaCherryKische: Voiko täällä poistaakin jotain, en taida edes osata :) Kiitos kommentista. Minulla menee joskus viestit hukkaan, kun unohtuu se varmistus. Voikohan niitä asetuksia säätää jotenkin? Olen huomannut että ihmisillä on vähän erilaisia nämä kommentonitiasetukset, vai johtuuko pohjan valinnasta? Ihmettelee epänörtti.
VastaaPoistaNiin no en tiedä kanssa minäkään noista hienouksista, samanlainen ei-nörtti olen minäkin. Oma moka mulla varmaan että ei tallentunut edellinen :) Ajattelin vaan, että et kai ole loukkaantunut kun lainasin matonkudelaukkusi ideaa. En lainaa/pihistä enempää :) Olet kyllä oikeasti kekseliäs ja taitava.
VastaaPoistaNo voi jösses! On siinä tossut! Varmaan sinut tuntisi jos jossain vastaan tulisit :D Nää sun ideat on niin mahdottoman hauskoja, että väkisin tulee hymy naamalle. Sinä olet niin minun vastakohtani, että riemastuttaa :D
VastaaPoistaEn missään tapauksessa pahastu, jos ideaa lainataan! Antaa mennä vaan jos innostuu!
VastaaPoistaRiemastuttavat tossut! Minäkin olen joskus kommentoinut ja sitten kommentti on vain hävinnyt... voi mennä nörttiyden piikkiin tai sitten blogger välillä sekoilee :)
VastaaPoistaOOh. Vautsi. =D
VastaaPoistaMielettömän hienot popot!!!
VastaaPoistanää on niiin ihanat:). oon ittekin haaveillu vastaavista kun joskus etsystä bongailin vähän vastaavia. mutta aika on rajallista ja tässä kohtaa on ollut tuo mahdollisuus tehdäkin aika rajallinen, mutta hienot nuo on:)!
VastaaPoistaAuts miten mahtavat!
VastaaPoista