torstai 30. elokuuta 2012

Ounasvaara kortteina


Ounasvaara ACEO

vanhoja kirjankansia, teetä, tussi, kirjontalankaa.

En rupea tämän enempää vääntämään rautalangasta, you'll get the picture.









Tällä hetkellä kiinnostaa: kierrätetyt pohjamateriaalit

tiistai 28. elokuuta 2012

kirjoitushaaste


Oho, elokuu rientää jo melkein loppuunsa, joten nyt on tämän jutun vuoro! Tämä on vastaus Toukokuun tytön käsinkirjoitushaasteeseen, tai vähän niinku, koska boikotoin kaunokirjoitusta. Aika aikaa kutakin sanon minä. Olikohan kovasti vastustusta kun fraktuurasta luovuttiin? Meidänkin piti vielä 70-luvulla opetella sitä. Olisikohan silloin saatu ohjemoniste vielä tallessa? Tavallaan sitä oli ihan hauska tekstata, vähän enemmän haastetta kuin tikkukirjaimissa. Muistan että saatiin ohje myös "mainostekstaukseen", silloinhan kaikki kauppojen ikkunassa olleet mainokset oli tussilla tekstattu. Sitä olisi lapsena kiinnostanut kokeilla, mutta ei minulla ollut isoa paksua tussia (ja pipo kiristi ja sukset lipsuivat).








Eipä alustalla kirjottaminen kovin siististi käynyt...
Ei luovuta käsinkirjottamisesta, ei!
Nyt näyttää mainosten perusteella olevan muotia käsinkirjoitetun näköiset fontit.

muista myös fonttimania

sunnuntai 26. elokuuta 2012

taiteilijavierailuja


Katsotaan välillä jotain ajankohtaisempaa reissua ja palataan niihin vanhoihin vähän myöhemmin.

Taiteilijavierailuja eli surkea plagiointiyritys taiteiden yössä.
Kävin vierailulla Otavan kirjakaupassa, kuka arvaa miksi?


ai hei lajitoveri!


Nimmareita jakoivat lempikuvittajani Aino Havukainen ja Sami Toivonen.
Sai vielä lisäksi toivoa jotain kuvaa! Huippua!
Tatu ja Patu ovat mahtavia!
Ihailen kovin kuvittajia ja kirjoista ja lehdistä tuleekin tutkittua kuvat paljon tekstiä tarkemmin.




Osuin matkalla siniselle verstaalle sen sinisen läiskän ohjaamana ja "vierailevana taiteilijana" painoin oman lehden.
Jos on 100 prosenttisesti kesäihminen, alkaa jo tämä ajankohta hiukka ahdistaa...



Sitten olikin jo riennettävä toisaalle, mutta illalla tein vielä pikaisen täsmäiskun WeeGeelle.
Siellä sai tutustua näyttelyihin ilmaiseksi ja askarrella vähän myös.


Taas kuvioitiin asvalttia.
Minä tein tietysti tämän:



Olenkin saanut mukavasti lisää tietoa kuvittajista, kun ostin kirjaston poistomyynnistä vanhoja kuvittaja-lehtiä.

Tämähän oli lähinnä lapsuuden toiveammatti, mutta jotenkin en uskonut että piirtämisellä voisi elättää itsensä. Vaikka toisaalta, olihan suvussakin kuvittaja ja vanhemmat ehdottelivat mainosgraafikkokoulua.
Mitähän tapahtui? Miksi jänistin?

Kannattaa katsoa myös Päivälehden museon vaihtuva näyttely Metka Matka (21.10. asti) lastenkirjojen kuvituksesta.


Mutta ei! Nyt sinne ulos, siellä on paljon outoa tehtävää!
Tee hiekkakakku!
Kiipeä puuhun!

lauantai 25. elokuuta 2012

dream hunter


dream hunter: metsästä löytyneitä puunpaloja, sulkia, pellavakangasta ja hainhammas


korvakorut: luuhelmiä, nokkoslankaa ja hainhampaat




kaulakoru: luinen "hammas", luu-, strutsinmuna- ja piikkisianpiikkihelmiä, kivihelmet.


torstai 23. elokuuta 2012

lajitoverit






lajitovereita Rovaniemellä

(no okei, toi yksi ei ole kissa)

tiistai 21. elokuuta 2012

ohutta viivaa


Ilmaistori kohtaa luonnonmateriaalit


Ruskeasävyinen akvarelli ja kaivertamalla kuvioitu savilaatta (kierrätyskeskuksen ilmaistorilta) toimivat inspiraationa kivien koristelulle. Kivet Oulusta.


Oi! Tällä ohuella tussilla voi piirtää kiveenkin.



Maalauspohja on vielä käyttämättä...


...mutta jotain tekisi mieli kehitellä paperipusseista.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

sinne on pitkä matka


Joko ollaan perillä?


Joko?


Nyt?


Ei?


Vieläkö vaan?


Perillä!

Hetkinen! Enkös nähnyt tämän jo jossain? Ai niin, siellä noin 700 km etelämpänä...
vrt. eka kuva

lauantai 18. elokuuta 2012

kudontaharjoitus


Tästäpä en taas tiedä mihin käsityöhön tämän lajittelisi?

inspiraationa kangasmetsä

pieni kudonta- ja ryijysolmuharjoitus,
materiaaleina kasvivärjätyt villalangat, karhunsammal, kanerva, variksenmarja.
Voisikohan tehdä jotain vähän hyödyllisempää, vyö ehkä?





muista myös Hailuoto

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...