lauantai 30. kesäkuuta 2018

lupiinilla värjätty pellava


Juhannusviikonlopun kasvivärjäys onnistui! Vaikka alkuun hirvitti, kun huomasin että kaupunki on käynyt niittämässä kaikki lähiseudun lupiinit. Niitä ei löytynytkään ihan niin helposti. Sain kuitenkin ison muovikassillisen lupiininlehtiä kerättyä. Eikä metsäpalovaara tai vaihtoehtoisesti myrsky varsinaisesti ennustanut hyvää.


Värjäys ei muuten kauheasti työtä vaadi ja sujui siinä muiden puuhien ohella. Hiilosta tarvittiin myös grillaukseen ja välillä oli aikaa vain relata.



Muistelin pellavanvärjäysohjeista, että puretteeksi tarvitaan alunan lisäksi tanniinia. Heitin joukkoon pari kourallista käytettyjä teepusseja. Niistä tuli keiton aikana jättiteepussimöykky :)


Pellavaan tarvitaan muutenkin enemmän värikasvia kuin villaan ja kun vielä oli luonnonvärinen kangas, en odottanut kummoista tulosta. Kyllä siihen kuitenkin ihan selvä viherrys tuli. Ei tietenkään ollenkaan yhtä voimakas väri kuin edellisenä vuonna värjättyyn valkoiseen villahuopaan. Kamera ei näe sitä juuri ollenkaan.


Tästä pitäisi nyt sitten ommella jotain...


tiistai 19. kesäkuuta 2018

muinaisaikaan vuodesta 2018


Olen ollut nykytekniikan ulkopuolella Euran muinaisajassa viikonloppuna. Koska nykyajassa on niin paljon kiireitä, en ehtinyt valmistella mitään kummempaa käsityötä mukaan. Pakkasin muutaman villalangan ja letitin nauhoja. Se oli kyllä ihan hätävara.


Yhdeksällä langalla. Koska lanka oli ohutta, laitoin sen kolminkertaisina nippuina. Letitys etenee niin että ensin vasemassa kädessä on viisi lankaa (musta, valkoinen, musta, valkoinen, musta) ja oikeassa  neljä (valkoinen, musta, valkoinen, musta). Sitten siirretään aina uloin lanka siitä jossa on viisi kahden ali ja kahden yli keskelle.



Ihan kiva kuvio tulee. Toisen nauhan tein paksummilla käsinkehrätyillä langoilla. Möykkyisempi tapaus. Langat ovat tuntemattomia kierrätyskeskusostoksia.


Nauhat ompelen lupiineilla värjätyn villahuovan reunaan koristeeksi.



Huh hellettä! Sää oli mitä mainioin ja varjo tuli tarpeeseen.


Ostoksia: kasvivärjättyä ohutta villalankaa kirjontaa varten. Materiaalit on, malli on, pitäisi vaan aloittaa. Saattaapa jäädä ensi vuoteen. Aina on suuria suunnitelmia. Juhannuksena pitäisi taas värjätä lupiineilla. Siitä on jo vähän niinkuin tullut perinne.

Toivotankin jo hyvää juhannuksen aikaa! Tuskin tässä ehtii enää ennen sitä tietokoneella istua.

***
Euran muinaisaikaan -tapahtuna:

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

tuplakissalippis


Lippalakin tuunaus

Etsiskelin varaosalippiksiä ja kaupassa oli alessa hauska korvalippis, mutta enhän minä käytä mustaa. Maalasin lippalakin akryyliväreillä.



Harkitsin ostaa eteen jonkin tiikeri-silitysmerkin, mutta mitä turhaa, koska sen voi itse maalata.

tuplakissa


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

virkatut kivityynyt


Marokon mineraalit inspiroivat:

Makrokuvia kivistä ja virkattuja muotoja ja kuvioita. Kiven ja villan risteytys. En tavoittanut ihan sitä mihin pyrin, mutta hauska kokeilu kuitenkin.


Kiteitä. Virkkaamalla ei hevin saa kulmikasta aikaan, mutta pötkelöitä kuitenkin.



Akaatti. Punertavia raitoja.



Tyynyihin on käytetty itse kasvivärjättyjä villalankoja, etenkin granaattiomenaa ja aroniaa.



LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...