tiistai 5. helmikuuta 2013

haasteita töissä

toimiiko se?


Olen saanut tunnustuksia, kiitos niistä!

New Blog Loven antoi ArmiL

Tämän tunnustuksen saa halutessaan laittaa eteenpäin seuraavilla ohjeilla/säännöillä:

- Kiitä tunnustuksen antajaa tekemällä linkki hänen blogiinsa

- Valitse 5 blogia, joille haluat antaa tämän tunnustuksen eteenpäin. Kerro siitä heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.




ja kaunis blogi Mäntylästä

Kerro kahdeksan faktaa itsestäsi ja laita eteenpäin kahdeksalle.

****

Koska liikkeellä on ollut myös työfaktamuunnos, minäkin tartun siihen aiheeseen, ihan vain vaihtelun vuoksi. Tämähän on vapaa-ajan harrastusblogi.


1. Minä pidän työstäni. Saa tehdä kivoja juttuja.

tiskipäivä järven rannalla

2. Työ on mukavan monipuolista: välillä tosi fyysistä ja sitten taas siistiä sisätyötä (tai ei siitä hiekasta koskaan pääse ihan kokonaan eroon)

syksy on pitkällä
3. Ulkotyössä on puolensa ja puolensa.
Kylmä, hiki, nälkä, jano, hirvikärpäset

ei suojaa auringolta
4. Kesä on ihmisen parasta aikaa.

onnea on uusi reppu ja uudet eväät

5. Eväitä tulee syötyä kyllästymiseen asti. Kaikkea on kokeiltu.

se on uusi

6. Sain testikäyttöön tabletin. Tein siihen millimetripaperitaustan niin näyttää tutummalta. Jännää!

se on vanha

7. Mutta sitten otinkin käyttöön mustekynän. Kuten sanoin: hommia laidasta laitaan.
Hei joku työvaihe, jota ei vielä tehdä tietokoneella!

olenko minäkin vanha?

8. Ja siihen liittyen: Piti hakea elämän ensimmäiset lukulasit. Näin se on vanhuus iskenyt.


Anteeksi että tunnustuksiin reagoimisessa meni taas niin pitkään, en nyt enää taida laittaa niitä eteenpäinkään.


10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Täähän meni nyt todella mielenkiintoiseksi, kun aloin miettiä mitä ihmettä teet työksesi. Tabletti-ruutupaperia ja hiekkaa... hmm...?????

pirkko kirjoitti...

Päiväkodin täti tuli mulle mieleen ekana ;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan väriset nuo lasien pokat.

Satunnainen vierailija

Jokke kirjoitti...

Hmm, jostain syystä minua luullaan usein joksikin päiväkodin tädiksi? Värikäs vaatetusko siihen viittaa? Ei voisi kyllä osua paljon pahemmin harhaan, en nimitäin koske lapsiin kuin oikein pitkällä tikulla. Jos on ihan pakko. Eikä ole mitään pakotietä.

Satunnainen vierailija: lasit ovat vain pikaisesti Tiimarista napatut, että työ pääsi jatkumaan. Pitäisi ehkä käydä ihan optikolla.

Anonyymi kirjoitti...

oisin väittänyt että arkeologi, mutta en ymmärrä oksaleikkureiden funktiota tässä yhteydessä.....

punospirjo kirjoitti...

Hauska päivitys, hyvät näkökulmat työhösi ;-) Mullakin on tarhatädin mekoksi nimitetty työmekko, vaikken tarhaa ole nähnytkään sitten kun omat lapset oli pieniä :-)

Helena kirjoitti...

Viime syksynä näin sinut eräässä seminaarissa, vai mikä liekään monipäiväinen ammattikuntahäppening se olikaan. Tunnistin sinut paidasta, joka muistaakseni oli Pilvipaita, mutta kauhean tungoksen vuoksi en ikinä nähnyt kasvojasi ja sitten jo katositkin ihmisvilinään...

Jokke kirjoitti...

Mikä oksa? Se on juurisaksi! Ja aijai, tunnistettavia vaatekappaleitakin. Julkkispaita melkein, hih.

Anonyymi kirjoitti...

Hei melkein tarhatäti:)) Kyllä se työsi välillä voi olla aikamoista paimentamista ja hiekkalaatikolla leikkimistä! Nähdään seminaarissa maanantaina.
t. Eeva

Jokke kirjoitti...

Myönnän että tulee joskus hiekkakaukkuja tehtyä ja kiukuteltua kurapuvussa :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...