lauantai 28. syyskuuta 2013

Vapaasti virkattua: bambuaaltoja


Jokke testaa bambulankaa.


La Mimmiitan lankakaupassa on loppuunmyynti, joten tilasin nokkos- ja hamppulankaa.
Ja kas jotenkin innostuin siinä samalla myös pehmeästä bambulangasta.
Ensin meinasin ottaa vain vihreää ja turkoosia, mutta kun kaikki värit ovat niin kivoja...

Mitään ihan kauhean isoa pikku keristä ei varmaan saa tehtyä, tuumasin. Toppi voisi olla sopiva koekappale. Raitoja ehkä? Mutta ei suoria raitoja. Tällä aika hämärällä mielikuvalla lähdettiin liikkelle. Ei mitään tarkkaa mallia mielessä, katsotaan mitä tulee. Virkkasin helmasta alkaen puoliksi kiinteitä silmukoita ja puoliksi pylväitä. Aina niin paljon kuin yhdestä kerästä tuli. Käytin isoa koukkua, koska halusin ilmavan ja isoreikäisen vähän verkkomaisen pinnan. Kun pituus vaikutti sopivalta, sitten jonkinlaiset olkaimet, aika satunnaisesti nekin. Jännitti tuossa olkainkohdassa, että miten saan kerän kulumaan sopivasti. Meni aika nappiin, joku metri vain jäi lankaa puuttumaan, toisella sivulla ei riittänyt olkaimen kanttaukseen. Tämä on taas tehty silmämäärällä, silmukoita laskematta. Houkutti kyllä tehdä sellainen toispuoleinen yksiolkaiminen, se olisi sopinut aaltoilevaan muotoon, mutta en saanut hahmotettua päässäni miten sen tekisin. Tasoon aseteltuna sivut pullottelevat, koska pylväikkö on kiinteää silmukkaa turpeampi. Toppi on niin tiukka, että ei epätasaisuutta päällä juuri huomaa.

Langat ovat käsin värjättyjä, joten niissä on mukava vähän epätaisainen väri. Eli ostolangoiksi ihan kelpoja :) Oranssi persikkainen kerä jäi yli, kun pituus oli jo muutenkin sopiva. Annoin kerän eteenpäin, ei se minun väri olisi ollutkaan. Ja pehmeä on! Nyt on jo tosin laitetettava pitkähihaista alle.




Ja tämä yksi kaulakorukin sopii väreihin just!

15 kommenttia:

Nna kirjoitti...

Topistahan tuli hauskan näköinen.

Virkattu lintu kirjoitti...

Onpas hauskat aallot! Ja ihana tuo korukin.

Saila kirjoitti...

Kiva idea tuo aaltoilu! En ole koskaan kokeillut bambulankaa, kun niin rakastan villaa, mutta tämä alkoi vähän houkuttaa nyt...

Ingi kirjoitti...

Ihana tapa luoda aaltoileva virkattu pinta!

Jokke kirjoitti...

Tuollainen aalto tuli ensimmäisenä mieleen, paljon vapaavirkkauksessa käytetty tapa luoda epäsäännöllisyyttä korkeutta vaihtelemalla. Jos haluaisi käyttää samaa silmukkaa koko matkalla, sitten pitäisi tehdä toiselle puolelle enemmän kerroksia ja se luultavasti tietäisi langan katkaisua ja päättelyä, yäk. Bambu oli oikein kiva lämpimän päivän virkkaus, mutta johan se on siirryttävä villaan. Tuon ei luulisi kutittavan ketään :)

sirkkis kirjoitti...

Hauskan näköinen liivitunika ja nuo väriaallot ovat ihania.

Maija kirjoitti...

Siis täh? Tosta vaan virkkasit ilman ohjetta noin hianon? Oot sää taitava!

Sinipellavainen kirjoitti...

Kaunis

margsan kirjoitti...

Tuo on kyllä upea!! Bambu on niin ihana materiaali!!!

Riitta Sinikka kirjoitti...

♥tosi kiva! Tykkään!

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Ei kai nyt suoraan putkeen sentään ohjetta tarvitse ;)

Kiiris kirjoitti...

Tervehdys! Mukavaa kun kävit kyläilemässä. Tervetuloa toistekin.
Entinen himokutoja ja virkkaaja luki mielenkiinnolla nokkos- ja bambulangoista!!!!!!!

Johanna K kirjoitti...

Ihanaa aina nähdä, mitä tuotoksia lanka-asiakkaat saa aikaan tuotteista! :) Ja kiitos linkkauksesta.

Sokru kirjoitti...

Vähänkö on Hieno! Sovittelitko päälle välillä, vai ihan fiilispohjaltako tuo koko tuli noin täydellisen sopivaksi? Oot niin taitava että oon ihan Kade! :D

Sokru
sokerimursu.blogspot.fi

Jokke kirjoitti...

Eipä kestä Johanna O!

Sokru: joo tietty sovitin vähän väliä. Tai siis ensin ympärysmitta, sitten putkea ja sitten pituuden sovitusta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...