lauantai 2. syyskuuta 2017

palleroita kukkaikkunalla



Kukkaikkunalla on taas jotain uutta! Palleroita. (ja vanhapoika tekee kukkaa mutta se on toinen juttu)


Tein reissun Tampereelle kukkakauppa Opuntiaan, koska sieltä saa erikoisempia kaktuksia. Oli siellä kyllä kivoja vehkojakin mutta niitä en nyt ollut hakemassa. Sanoivat että tosiaan juna tuo sinne asiakkaita Helsingistä asti useinkin. En yhtään ihmettele, oli niin kiva kauppa. Olihan siinä kova päättäminen mitä niistä ihanuuksista valitsisi.


Ostoksina oli pieni kaktus, jonka nimi jo pääsi unohtumaan ja pallerotyräkki Euphorbia obesa, jota olen kaivannut siitä lähtien kun edellinen kuoli. Jospa kolmas kerta toden sanoisi... kaktuksia en saa mätänemään talvella, mutta tämän tyräkin saan :( Ehkä en kastele tällä kertaa ollenkaan.




Mikähän se olikaan? Ehkäpä yritän selvitellä tälle nimeä netistä.


Kaktukselle ostin myös hienon nypyläisen suojaruukun ja kaveriksi trilobiittifossiilin Vapriikin museokaupasta. Ruukku sopi niin hyvin yhteen tuon itse tehdyn "piikkiruukun" kanssa. Niistä tuli uudenlainen asetelma ikkunalle.



Tilaa näille ei olisi ollut, mutta luovuin lopulta kapinitulehdestä, jota vaivasi jokin tauti ja lehdet käpristyivät. Tuli tilaa muutamalle pikkuiselle pallerolle.

7 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Jopa on erikoisen näkösiä. En oo vissiin ees nähnykään. Keräsin joskus muinoin pikkukaktuksia ja tein niille hienon paikankin kotona, mut niihin tuli joku tauti ja ne kutistu kaikki kasaan. :D Siihen loppu se villitys.

Jokke kirjoitti...

Kaktusten perusvalikoima pysyy minusta kaupoissa vuodesta toiseen aika samana. Ilahduttavaa löytää joskus jotain muuta.

Kaktusten hoito on periaatteessa hyvin helppoa, paljon valoa ja vähän vettä. Kieltämättä silloin tällöin epäonnistuu ja kaktus mätänee. Eikä omasta mielestään ole tehnyt mitään eri tavalla.

Ingi kirjoitti...

Hohhoi, mitä erikoisuuksia! Ja on sulla upeat ruukutkin! Äitini kasvatti paljon kaktuksia. Hänellä oli kaksi periaatetta: vähän vettä ja ruukku yhtä iso kuin kaktus - siis hyvin vaatimattomat oltavat.

Jokke kirjoitti...

Mehikasveista löytyy kaikkea jännää :) Eikä kummoista hoitoa tarvita.

Ilona Winebridge kirjoitti...

mielenkiintoisen näköisiä palleroita tosiaan. tykkään itsekin mehikasveista, mut kasvattamaan en ole niitä muutamasta yrityksestä huolimatta koskaan onnistunut.
sinulla on ollut tosi mielenkiintoinen kesä, mitäköhän kivaa olet syksyksi keksinyt?

Els kirjoitti...

Hmmmm plants : your green choice ;-)
Glad you didn't chose the cacti with the spikes or (nasty) hairs !
Cacti die with me : too much water ...

(the "Queen of the night" Epiphyllum oxypetalum, would be a very good one for you, though it takes quite some time before they start blooming ... but WHEN they do :-D ..... !!!)

Is that a "Geninne Zlatkis" poster you have in that matchbox-plants post ???

Jokke kirjoitti...

Ilona: Joidenkin kasvien kanssa ei vaan tule toimeen. Pitää valta itselleen sopivat. Monta kuukautta on vaan vaan vilahtanut ohi ja mukavia juttuja on tulevaisuudessaakin odotettavaissa :)

Els: Well I like strange plants :) and don't mind spikes. They can be quite ornamental.

No it is not Geninne poster, but quite similar. I really like her art too, maybe will buy one of those too.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...