sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Tekstiilit uusiks osa 2


Terveisiä eilisestä Tekstiilit uusiks -kierrätystapahtumasta Hämeenlinnasta.

En ehtinyt itse ihan kaikkea kiertää ja esitelmätkin jäivät kuulematta. Ehdin napata vain muutaman kuvan ihan siitä lähiympäristöstä. Siinäkin oli jo vaikka mitä hauskoja opiskelijoiden (ja kurssilaisten?) tekemiä käsitöitä.


Virkatulla polkupyörällä ajava kissa :)


Räsylinnut olivat selvästi suosittuja. Niitä moni tutkaili tarkkaan ja Valkeakosken opistolla näytti olevan kurssi tulossa. Vaikeita kuvattavia kun eivät pysy paikallaan.


Läpsykkähousut, nämä olisivat ihan mahtavat! Tekstiilien kierrätystä näkyi todella monella tavalla tehtynä. Monenlaista ideaa olisi ollut tarjolla.


Minun virkkuut olivat siinä myös esillä ja itse virkkasin ja kehuin vapaavirkkauksen suloja. Kävihän siinä moni ihminen tunnustamassa, että se ohjeiden seuraaminen latistaa käsityöinnon eli hengenheimolaisia löytyy. Muutama vanhempi henkilö omistikin jo Villit virkkausmallit -kirjan ja aikoivat heti kaivaa sen naftaliinista. Sille kuulemma 80-luvulla naureskeltiin, ei tainnut aika olla kypsä sellaiseen. Eihän tälläinen höpsö virkkaus tietenkään vieläkään kaikkien makuun ole. Kun pitää olla "tyylikästä". Mutta nykyisin on onneksi useita eri tapoja virkata, joista voi valita itselleen sopivan.


Päädyin myös kerimään lankaa, koska sain kauniin itse värjätyn lankavyyhdin lahjaksi. Suuri kiitos Sinisukka! Se oli aivan mahtava etiäinen, sillä väri oli juurikin sopiva. Mukana ollut lankakerä olisi loppunut heti alkuunsa ja nyt oli millä jatkaa. Itse asiassa tuo toinenkin möykkylankakerä taisi olla lahjoitus, jos oikein muistan.



Virkkailin siinä pitkää soiroa hapsuineen ja reikineen, josta voisi tulla huivi. Paksu lanka oli liukuvärjättyä ja värit menivät aivan vahingossa hienosti "kohdakkain" eli huivin toisesta päästä tuli erivärinen kuin toisesta.


Sinistä, vihreää, ruskeaa, keltaista


Uusi lahjalanka meni sinne hyvin kaksin kerroin. Tämä ei ehkä ole vielä ihan valmis vaikka voisi ollakin. Tuumailen vielä vähän.


Virkkuut palasivat pitkän poissaolon jälkeen kotia kohti. Niillä on nyt jo kolme näyttelyä takana. Mitähän jännää onkaan tulossa?

6 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Hih, oli NIIN huikeeta tavata oma idolinsa :D - ja päivän(eikun viikon - eikun koko vuoden piristys!!!) oli tuo, että lankavyyhtini pääsi heti osaksi taideteosta, wau!!! Mukavaa, kun viitsit matkustaa meidän iloksi!

Jokke kirjoitti...

Kääk, no vai vielä idoli. Hauska päivä se oli. Mukavaa ja innostunutta porukkaa liikkeellä. Kyllähän sellainen into tarttuu ja piristää.

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

Hienoja ideoita, mutta kyllä nuo sinun virkkusi ovat ihan mahtavia. Ja upeisssa vihreän sävyissä :)

Jokke kirjoitti...

Kiitos, kummallisesti minut tunnistettiin väristä heti ovesta sisään astuessani ;)

Sartsa kirjoitti...

Ihminen osaa olla aikamoisen luova otus! :D

Jokke kirjoitti...

Tuollaisessa tapahtumassa otukset kokoontuvat yhteen ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...