sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Sinikeltainen kuljetus


Mittailujen jälkeen selvisi, että keltainen lipasto sopisi askarteluohjeiden säilytykseen, jos siitä poistaa jalat. Ja jalat lähtevät irti ruuvaamalla.


Hahaa! Sillä se vielä pilkottaa, kierrätyskeskuksessa, valkoisten melamiinien välissä. Mukaan tarttui myös vähän niinkuin sininen ilmainen vanha puutuoli. Joku on pistänyt siihen aivan väärät maalit päällekkäin. Tiedän erään, joka kunnostaa vanhoja tuoleja mielellään, joten tässäpä hyvä joululahja! Tuoli oli siis ilmainen ja lipasto maksoi euron, mutta koska saan kantisalennuksen, lastin hinta oli 90 senttiä.



Lainaan saa tälläisen kuljetuspyörän, olihan sekin koettava. Sinikeltainen kuljetus lähtee! Jösses miten vaikea ohjattava! Kerran suistuin melkein ojaan ja toisella kertaa eräs kerrostalo kiilasi eteen oikealta. Paluumatka sujui jo hyvin, mutta aika erilainen oli kuin tavallinen kaksipyörinen. Turha mainita, että satoi ja tuuli... vaakasuoraan, oikealta ja vasemalta.


Jackpot! Otin kuvia myös askartelupörssin puolelta. Sieltä saa niin edullisesti käsityötarvikkeet, toisaalta on ihan sattuman satoa mitä milloinkin sattuu olemaan. Tällä kertaa oli tullut satsi ompelulankoja. Ei ole raaskinut kokeilla vapaata konekirjontaa pitkään aikaan, kun siihen menee niin paljon lankaa ja kaupassa se on minusta aika kallista.


Tarvikkeet ovat siellä hyvin esillä ja moni materiaali myydään kilohintaan.



Kotona pääsikin taas järjestelemään aarteitaan <3
Puisetkin rullat piti saada ja vanhat napit.



Kuvaaminen olisi paljon helpompaa, jos maailmassa olisi enemmän kuin yksi fotoni!


Otin vielä ilmaiskirjoista vähän joululukemista, tietokonegrafiikkaa, vanhentuneita oppikirjoja. Alkeistahan se on täällä aloitettava ;) Jos niistä ei ole mitään hyötyä, palautan ne ilmaistorille joulun jälkeen.


Muoks:
kun kysyttiin, niin tajusin että oishan voinut laittaa linkin.
Kyseessä on Pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksen kädentaitopalvelu Näprä

10 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vau mitä arrteita! Tuolissa on todella kauniit jalat, ja muutenkin se on hieno. Vanhat lankarullatkin ovat aarteita, ja napit, ja... kaikki tuollainen vanha roju! Ihanaa, onneksi on kierrätys.

sinisukka kirjoitti...

OIH JA VOIH!! Ihana kuorma sulla!!

Virveli kirjoitti...

...jos maailmassa olisi enemmän kuin yksi fotoni!:-D

Jokke kirjoitti...

Niin, jos ihmiset haluavat vaihtelua, ja minäkin haluan, niin voisi vaihtaa tavaroita toisten kanssa. On ne toisille "uusia"

Olipa kameralla kova jahtaaminen sen yhden fotonin kanssa nimittäin! Ihan kohta niitä alkaa tulla lisää, hitaasti tosin.

Valua Kuvasa kirjoitti...

Hei! Löysin hiljattain mukavaan blogiisi. Hyviä löytöjä olet tehnyt. Missä tuollainen löytölaari sijaitsee? Hyvää adventtisunnuntaita!

Penni kirjoitti...

Ihania juttuja. Koko blogi täynnä. Kolusin tämän viikon aikana kaikki jutut läpi, kun jäin koukkuun.

Jokke kirjoitti...

Valua Kuvasa: pääkaupunkiseudun kaikkissa kierrätyskeskuksissa. Pitääpä laittaa linkki...

Penni: Voi kiitos! Kiva että kelpasi :)

Jokke kirjoitti...

Ja piti vielä sanoa että vein sinne samalla kankaita oman varaston siivoamisen jäljiltä. Välillä niinkin päin!

Valua Kuvasa kirjoitti...

Kiitos vastauksesta Jokke. Meillä täällä Oulun seudulla ei ihan noin halvalla saa kierrtyskeskuksesta tavaraa. Kirjoja olen joskus saanut ilmaiseksi, kun olivat roskiin muuten menossa. Lankoja en ole nähnyt koskaan meidän kierrätyskeskuksella.

Miten ihmeessä minulla näkyy tuolla lukijat-laatikossa nimeni kohdalla vanha kuvake (sininen kerrostalo), mutta tässä viesteissä uusi kuvake. Kirjauduin blogisi lukijaksi edellistä viestiä jättäessäni, mutta tuo vanha kuvake tuolla ihmetyttää. Uudet blogipäivityksetkään eivät tule, kun blogger jostakin syystä niitä pihtailee.
Bloggerin tempuista huolimatta mukavaa illan jatkoa!

Jokke kirjoitti...

Blogger on usein ihan outo! Minullakaan ei oikein päivity lukulista, mutta kyllä siellä blogia erikseen klikkaamalla saa näkymään kaikki uudet tekstit. Ei niistä bloggerin tempuista tahdo millään ottaa selvää.

Olen katsastanut myös mm. Raahen ja Oulun kierrätyskeskukset. Eivät ne yhtä isoja ole kuin täällä, mutta jotain sain sieltäkin "matkamuistoksi" :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...