torstai 8. marraskuuta 2012

Jokke testaa: silitettävä siirtokuva


Tuli hinku kokeilla sellaista tulostettavaa ja silittetävää kuvansiirtokalvoa.
Ostin paketin, joka oli tarkoitettu t-paidoille, paketissa oli mukanakin yksi t-paita (valkoinen pohja, mustesuihkutulostin.)


Kaivelin koneelta pari kuva-aihetta ja tuhersin vähän Gimpillä.
(unohdin kääntää peilikuvaksi, mutta ei se haittaa, ei ole tekstiä)

Kokeilin ensin paketin mukaisesti valkoiselle paidalle, mutta myös vaalealle värilliselle pohjalle.
Jännitti, että onko siirtokalvo läpinäkyvä vai jääkö valkoiset reunat.



Arkista jäi tietysti paloja yli ja päättelin, että jos mustesuihkutulostimen erittäin vesiluikoinen muste käy, niin miksi ei tussikin. Piirsin testikuvan myös permanent tussilla.


Sitten kokeilin vielä silittää jo kertaalleen silitetyn kuvan päälle glittertarraakin.


Tussikuva toimi tosi hyvin! Ei mennyt pesussakaan yhtään miksikään, koska pohjakangas on venymätöntä puuvillaa (kassi). Hip hei! Voi siis piirtää myös yksilöllisiä kuvia. Tulostin sopii paremmin, jos haluaa monta samanlaista kuvaa (tai ehkä tekstiä, olisi aika haastellista kirjoittaa ensin nurinpäin.)


Paitakin on suht ok, taustan ei näköjään tarvitse onneksi olla ihan valkoinen.


Pesun jälkeen kuva jo vähän halkeilee, mutta se näkyy vain kangasta venytettäessä.
Ei ehkä käy kovin kireään vaatekappaleeseen, jos pohjakangas on ohut ja joustava.

Kalvoja näytettiin myyvän askastelukaupoissa myös yksittäin, mutta ostin tuon paketin kun ensin oli mielessä nimenomaan t-paita. Taidan kuitenkin mieluummin käyttää kasseihin tai pussukoihin, tukevampaan materiaaliin.

Täytyy ehdottomasti vielä kokeilla ihan tavallisilla tusseilla piirtää monivärinen kuva!
(Tietysti jos olisi jotain kangasväritusseja, voisi piirtää suoraan kankaaseen. Aikaisempien kokemusten mukaan kankaalle on minusta tosi vaikea piirtää siististi tusseilla.)

ps. nyt minulla on valkoinen pusero, jota en ikinä käytä.
hmm. 230 lukijaa - arvontako?

7 kommenttia:

Hilkka kirjoitti...

Hauska tapa tuunata yksivärisiä kankaita!

Jokke kirjoitti...

Kangasta voi kuvioida ihan mahdottoman monella tavalla, päätä siinä sitten minkä valita. Tämäkin vaihtoehto on nyt testattu.

Anonyymi kirjoitti...

Vinkkinä että vanhoja joulukortteja tulostamalla saa tehtyä joulujuttuja esim. kalenterin, joulupussukan yms. :) Toki tekstit pitää sitten leikata pois tai peittää kun tulostaa, kun tulee peilikuvana. Minulla on tekeillä sellainen pussukka. :)

-Roosa

Jokke kirjoitti...

Kiitos vinkistä Roosa. Mietinkin että voisi tietysti tulostaa jotain skannattuja kuvia tms. Mutta minusta on kuitenkin kivampi piirtää itse.

pikkukimalainen satu kirjoitti...

Tätä kokeiltiin joskun 90-luvun viimemetreillä, ja silloin ei vielä ollut ihan noin laadukasta jälkeä ;) niin se kehitys vaan kehittyy! Jossain vaiheessa hommasimme mukiprässinkin, johon niitä kuvia sai. Taisi olla aika kallis, mutta en menisi takuuseen. Aika rientää niin nopsasti, ettei vanha muista.

Lea/kiertoidea kirjoitti...

Toi siirtokuvan tekeminen tussilla oli pahuksen hyvä oivallus, nerouspisteitä ropisee!

Jokke kirjoitti...

Satu: tämä on tosiaan jo vanha juttu, mutta ei ole saanut kokeiltua. Muistan myös sellaiset silitysarkit, joihin laitettiin jotenkin se paperi mukaan, vai silitettiinkö vain kuvasta "kopio" kalvolle. Ei muista.

Lea: vaikka tuo gepardikuvakin on alunperin käsin piirretty (+skannattu ja käsitelty) niin jotenkin mahdollisimman suora käsityö viehättää aina eniten. Eli silloin siirtokuva-arkkia voisi käyttää vaikka ei omista edes tietokonetta tai tulostinta. Esim. antaa lapselle arkin ja tussit, sanoo piirrä tuohon jotain ja silittää kuvan kankaalle.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...