lauantai 31. elokuuta 2013

unisieppari



Tuntui sen päivänvarjon jälkeen, että pitää tehdä myös perinteisempi unisieppari.
Materiaaleina pihlaja, tuomi, pellavalanka, itse tehdyt savihelmet ja tikan sulat.
Ei siitä tullutkaan ihan perinteinen vaan silmän muotoinen.






netistä löytyykin paljon kuvia erilaisista unisieppareista, monenlaista inspiraatiota ja vaihtelevia materiaaleja. Hakusana DIY dreamcatcher.

perinteinen malli:

mutta myös muunlaisia versioita, tässä yksi kooste:
Erityisesti huomiotani kiinnitti kivasti paperille maalatut sulat
(täytyy kokeilla!)

torstai 29. elokuuta 2013

aurinko, uudestaan


Vähän niinku kesä vielä


Kierrätin yhden vanhan korun, tuon aurinkoriipuksen. Se oli ollut erilaisessa virkatussa nauhassa, mutta virkkuuhan likaantuu ajan myötä. Virkkasin tällä kertaa mukaan räikeitä muovihelmiä, ihan vaan huvikseni.

Kuutiopuuhelmistä pujotin rannerenkaan.
Kaulakorun olin tehnyt aiemmin.

tiistai 27. elokuuta 2013

Jokke testaa: ykkösluokka


Tuli tehtyä muuan junamatkakin. Puuttuuko teistä tästä kuvasta jotain? Ei minusta, tämä on juuri hyvä näin. Eipä ole muita matkustajia. Testasin nimittäin "ykkösluokkaa", koska oli kesäflunssan jäljiltä yskää enkä halunnut köhiä muiden niskaan. Olihan se kalliimpaa, mutta sopii kuin räkä nenään näin epäsosiaaliselle ihmiselle. 


Oma vaunu, oma kahvila, oma lehtihylly (ne ravintolavaunut ovat aivan kauheita). Aah joka sentin väärti!


Siis vähän kuin yksityisautoilun edut, mutta enemmän vauhtia.

Kuvasta puuttuu jotain muutakin: käsityöt! Ei ollut mitään tehtävää, koska reissussa oli tullut valmista.
Uutta tulille!

Tämä selittää myös miksi en yleensä lähde mukaan esim. käsityöyhteisöihin tai -tapahtumiin, koska minusta lauma lähes hysteerisesti riehuvia keski-ikäisiä kälättäviä ämmiä ei ole tavoiteltava ympäristö. Sorry. Oma rauha parempi.

lauantai 24. elokuuta 2013

savesta kasvaa koru



Karut savet yhdistyivät lopulta vapaavirkkaukseen, pellavalankaan.
Kaulakoru ja sormus








torstai 22. elokuuta 2013

tiistai 20. elokuuta 2013

retrobosoni


Epämatemaattinen ihminen yrittää tehdä kaavaa viisikulmiolle. Sen täytyy muodostua jotenkin kolmioista. Jos jokainen kulma on 108 astetta, niin se on puoliksi...


Pahvikaavio kankaan leikkausta varten. Paloja testimielessä muutamasta ilmaisesta retrokankaasta ja virkatulla bosonilla on kankainen kaveri.


En nyt vielä raaskinut leikata ihan parhaita kankaita, mutta ompelu toimi ihan ok. Kun tajusi olla ompelematta saumavarojen yli.

lauantai 17. elokuuta 2013

sininen kesäasu tilkkutyyliin



Kenkien maalaamisen ohessa innostuin maalaamaan myös kesähatun, hatun koristenauhan vaihdoin kankaasta repäistyyn matonkudepätkään.


Kirjonnalla koristettu vaalea farkkupaita valmistui.
Siihen on tikattu sekalaisia värjäyspaloja ja pellavatilkkuja.








Nämä voisi yhdistää vaikka maalattuihin kenkiin.

Sininen kesäasu kierrätyskeskuksesta+tuunaus:
hattu 3 eur
paita 0,20 eur
shortsit 4 eur
kengät 1 eur

Idea hattuun:
http://alisaburke.blogspot.fi/2013/06/fashion-friday-altered-fedora.html

Ja seuraavaksi suunnitteilla tilkkufarkut. Rupesi tekemään hirmusti mieli koristella myös housut ja ostinkin sopivat, kahdellakymmenellä sentillä nekin. Näyttää olevan muotia!
http://www.outsapop.com/2013/08/diy-trend-patchwork-denim.html


torstai 15. elokuuta 2013

sähäkkä nahkakoru


Kierrätyskeskuksessa oli niin sähäkän aniliinin värisiä nahkapaloja että päätyivät jemmaan.
Tai tein heti pari supersimppeliä korua.


Kaulakoru parista läpyskästä. Kävisiköhän klemmariketju tähän? Äh, taidan laittaa vain pellavankaan.
Nahkasuikaleesta rannerengas: suikaleen toisessa päässä nappi ja toisessa päässä leikattu napinreikä. Nahka on niin nopeaa työstää!


Herääpä jopa kysymys että pitääkö sitä nyt ihan kaikkea blogiin laittaa...
nips naps, pari saksaisua.

tiistai 13. elokuuta 2013

rautalanka kasvaa


inspiraatio 1
kuollut kasvi


inspiraatio 2
kuva sisustuslehdessä


oma tuotos
rautalankahäkkyrä kiven päällä



Myös köynnösleimasin saattaa näyttää tutulta

lauantai 10. elokuuta 2013

kenkien väritystehtävä


Teki mieli kokeilla nahkakenkien maalausta.
Ensimmäiset jotka kierrätyskeskuksessa tulivat vastaan, olivat korkokengät.

Nyt kaikki jotka minua yhtään tuntevat, vilkuilevat hermostuneena taivaalle, koska lehmät lentävät.

Tuollaiset puupohjaiset Schollin kengät.


Katsokaa nyt miten varpaat ovat luonnottomassa asennossa ja tunnen jo miten pohjelihakset tuhoutuvat.

No mutta maalaus oli hauskaa. Akryyliväriä käytin liukuvärjättyyn pohjaan ja tussilla piirsin kuviot.





Tässä vielä ennen-kuvat. Muuten minusta siistit mutta nahan pinta oli kovin kärsinyt.
Maksoivat vain euron, joten hyvä testikappale.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...