torstai 2. tammikuuta 2014

sisustusta pimeässä


Olen joulun tienoilla yrittänyt pistää kirjahyllyä uusiksi. Vanha moneen kertaan muutettu lautavarastohylly notkui uhkaavasti. Siivota olisi pitänyt joka tapauksessa.


Kivat lahjaksi saadut ovenkahvat odottivat yhä kalustetta allensa. Niin läksin kirjakaappiostoksille. Löytyikin hyvä vaihtoehto, sellainen jonka saa itse maalata ja ovenrivat itse asettaa. Sopii just mulle!


Väriä ei tarvinnut kauan miettiä, tallella oli yhä jämäpurkki "ikeanvihreää" kuultomaalia. Sisäosaan tuli Osmocolor puuvaha värinä kaakaopapu. Missään tapauksessa en halunnut puuta kokonaan peittoon, mutta jonkinlainen "antiikkikäsittely" oli tehtävä. Töpöttelin pintaan erilaisia pigmenttejä kuultomaalin päälle, poltettua umbraa, keltaokraa ja valkoista. Ettei vain olisi tasainen väri. Lopulta vahaus. Mitä lie tuli kun säkkipimeinä iltoina sitä tuhersi. Yritetään kuvia joskus paremalla kelillä.



Samalla tuleekin varmaan koko olohuone siivottua. Fiilistelin vähän mukavia sisustustunnelmia. Jokkemassa tunnetusti ei ole modernia ja valkoista. Ei mitään sellaista selkeää ja yksi seinä kiiltävää tasaista hyllykköä. Pyh! Pitää olla kummallista ja sekalaista.

Hienoin kirjahyllyviritys, joka netissä sattui vastaan oli japanilaisen taiteilijan Hiroko Konon teos. Siis ehkä jotain tälläistä...


kuva ja lisätietoja tuolta:

ja sitten on vielä työhuoneen kirjahylly ja tavararöykkiöt! Siivottavaa piisaa.

3 kommenttia:

hienotar kirjoitti...

Odotellaan sitten kuviasi uudesta käsitellystä hyllyköstä.

Sade kirjoitti...

Aivan oikein, jotain tosi erilaista sen olla pitää...Päästelin täällä riemunkiljahduksia kun kävin kurkkaamassa Hiroko Konon hyllyteoksia. Muistutti jotenkin omaa työhuonetani...

Jokke kirjoitti...

Kova homma, mutta kyllä välillä pitää raikota paikkoja. Toisaalta sen siivoamisen jälkeen joka paikka on yhä täynnä tavaraa, vähän vaan eri järjestyksessä. Olisikin tuollainen val-ta-va hyllykkö, johon säilöä aarteita.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...