perjantai 24. heinäkuuta 2015

arkkitehtuurikatsaus


"Rakennuksen huippu ulottuu 47 metrin korkeuteen"
Arkkitehtuurikatsaus Lappeenrannasta (ja vähän kasveja).


Tämä mieleenpainuva ilmestys on Lauritsalan kirkko Lappeenrannassa. Paikalliset ilmeisesti tuntevat myös nimellä hyppyrimäki.



Minusta se on oikein komea. Ovathan vanhat puurakennukset ihan sieviä, mutta iso betonihärveli saa suun loksahtamaan auki. Piti mennä ihan tarkoituksella katsomaan, kun kerran satuin samoille kulmille.


 Sisätila on varsin jännittävä.


Ja tässä, eikun tämä onkin Karjalantien alikulkukäytävä... no mutta käytännöllistä betonia kuitenkin.


Lähistöllä höyryää Kaukaan paperitehdas, jonka tela on nostettu kunniapaikalle (tosin olen minä isompiakin nähnyt...)


Tien poskesta bongailin tutuhkoja kasveja, joiden nimi vain oli hukassa. Tämä "keltakukkainen koiranputki" on palsternakka. Sitä näkyi aika paljon.


Tosi paljon näkyi myös valkomesikkää. Ja tuoksui, siinä on niin omanlaisensa tuoksu.


Sitten ihmettelin vielä että mikäs ihme karkulainen tämä "kirjava karhunköynnös" on? Mutta se on vain peltokierto. En muista ennen nähneeni kuin niitä valkoisia. Kivaa, jotain uutta taas!


Lopuksi vielä poistuvaa rakennuskantaa. Lappeenrannan Matkatalo, aika erikoinen funkkisrakennus katoaa katukuvasta uuden tieltä. Jännitävä ratkaisu tuo metalliparvi. Ihmeellinen oli taas maailma.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jokke! Muistin sinulle vuosia sitten tekemäni lupauksen (koskien kiinanlaikkuvehkaani huonekasvit foorumilla) ja tässä sitä ollaan. Lupasin aikoinaan että jos joskus kasvista luovun, tarjoan sitä ensimmäisenä sinulle. Nyt olisi se hetki! Laitatko minulle sähköpostia osoitteeseen maarit-yrjola@luukku.com. T: Marsa89

Jokke kirjoitti...

Siitä onkin jo aikaa! Muistaakseni kasvi oli mukavan näköinen. Palaan asiaan!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...