perjantai 21. elokuuta 2015

ananaskimono


Kekkasin keväällä, että kierrätyskeskuksesta ostettu ananaskangas kävisi kivasti kimonon ompeluun. Olin halunnut kokeilla helppoa suorista kappaleista ommeltua zero waste versiota, kun sen Tyrnifarmareista bongasin. Tai siis tuohan on jokin kimonon ja tunikan risteytys kun on noin lyhyt. 



Ei mennyt ihan läpihuutojuttuna, nimittän ohjeessa ei mainittu että on 150-leveälle kankaalle. Minumpa ei ollutkaan. Tämän tajusin vasta kun levitin kankaan lattialle leikkausta varten. Enhän minä sitä ollut muistanut tarkistaa. Olisi kai "kaavan" voinut vain kääntää poikittain, mutta laskeskelin palat kuitenkin pystyyn kapeammalle kankaalle. Ei tullut ihan nollasummapeli, 10 cm kaitale jäi muihin projekteihin. Olisi kai sen voinut jättää takakappaleeseen. Sain kuitenkin aikaan jonkinlaisen havaijipaidan ja kimonon risteytyksen, kun en liiemmälti langansuunnista välittänyt :) Kangasta jäi vielä toinen puolentoista metrin kappale. Mitähän se oli maksanut? Jotain kaksi euroa, noin kolme metriä kangasta. Ei tullut kovin kallis kesähepene.

ohje:

tai vielä vähemmillä saumoilla:

5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ihana kangas! Joskus tulee hankkineeksi sellaista kangasta, joka on niin ihanaa, ettei sitä raaski edes leikata. Tuo zero waste on hyvä ohje juuri tuollaisiin kankaisiin, joissa haluaa että kuviot ja värit näkyy maksimaalisesti. Ihanan näköinen vaate, hyvä teko, kun se kesäkin tuli sopivasti :-)

Jokke kirjoitti...

Ananakset on ihania! Käyttökeliä piti tosiaan vähän liikaa odotella, mutta lopulta on hyvä.

Els kirjoitti...

Ha, ha, Love the fierce tiger in his flower kimono ;-)

Hanna Mi kirjoitti...

Hyvälle näyttää! Kangas on ihanan kesäinen, herkkäkin.

Jokke kirjoitti...

Yes you don't see that often ;)

Minusta oli kiva keksiä tuolle kankaalle muu käyttö kuin perus havaijipaita.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...