lauantai 18. kesäkuuta 2016

tyyny valokuvasta


Keksimpä vähän erilaisen, jopa käytännöllisen matkamuiston Etelä-Afrikan matkasta. Painatin muutaman valokuvan kankaalle ja ompelin niistä tyynyt.


Toinen on volunteeriystäväni Anjan ottama kuva kesystä Zulu-nimisestä gepardista ja toinen on tuo usein tuijottamani maisema majapaikallamme. Siinä näkyy Waterberg-vuoret.

Seurasin kankaanpainofirman ohjekirjaa näiden teossa. Spoonflowerin ohjeiden mukaan muutin kuvan koon sopivaksi kangaspalaan nähden ja gepardista poistin kuvankäsittelyohjelmalla taustan. Kirjassa neuvotaan tekemään näin "kaksoisolento" lemmikistään. Minulla saattoi mennä tuumat ja sentit sekaisin, koska kuva tuli lopulta hieman isompana ehkä vaikka pikselimäärän olisi pitänyt olla juuri sopiva tähän fat quarter -kokoon eli neljännesjaardiin (noin 50x50 cm riippuen kankaan leveydestä). Ei, kyllä se johtuikin vain siitä että valitsin eri kankaan kuin ohjeessa ja se oli hiukan kapeampaa. Tämä oli niiden kaikista halvinta ohutta puuvillaa. Yhden palan hinnaksi tuli aika tasan 10 euroa postimaksuineen. Tilaussivulla on hyvä esikatselu, jolla näkee onko kuvan asettelu sopiva. Värin säätö on vaikeampaa. Tulostin kuvan myös paperille ja näin heti, että sitä pitää vaalentaa. Mutta kyllä jännitti onko kuvan värit kankaalla yhtään sinne päinkään.


Maisema erottuu, gepardinkin varmaan tunnistaa ja surautin kasaan myös takana olevan itsepainetun gepardikankaan. Taas lisää gepardia sisustukseen!


Zulu parka joutui kauas pohjolaan pehmoleluksi. Onko tämä nyt sitten eläimen esineellistämistä?


Ohjekirjassa neuvotaan myös maisemavalokuvien käyttö, mutta minä tein tämän ihan samoilla mitoilla ja samalle kankaalle kuin gepardinkin. Näihin olisi kiva yhdistää vielä jotain kirjontaa. Asiaa täytyy vielä miettiä. Yhteen aikaan kirjottiin niitä valokuvakanvastauluja mutta tässä ei olisi ikäviä puukehyksiä.


Tyynyjen taustapuolet kaivelin omista varastoista. Gepardin takana on raakasilkkiä, joka itse asiassa tuntuu vähän samalta kuin gepardin turkki, pehmeältä ja karhealta yhtä aikaa. Maisematyynyssä on Ikean lehtikuvioista kangasta. Se ehti jo olla hetken poistuvien säkissä, mutta pääsi käyttöön viime hetkellä.


Muuta sisustusta samalla: tuolista otin pois tilkkupäällysen ja vaihdoin tilalle afrikkalaisen mutakankaan. Vaihtelu virkistää.



Kokeilu onnistui mielestäni hyvin. Gepardeja tilasin kaksi ja toisen sain kuvan ottaja kiitokseksi. Nyt kun kuvat ovat painofirmassa ladattuna, niitä on helppo tilata lisää tarvittessa.

Tilauksen valmisteluista kirjoitin muutama viikko sitten


3 kommenttia:

Ingi kirjoitti...

Muistojen tyynyt - aivan ihana idea!

Melissa kirjoitti...

Vau, upeat tyynyt.

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Kun seinillä ei ole enää tilaa...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...