lauantai 2. joulukuuta 2017

virkkausta marokossa osa 3


Virkkausta Marokossa, toinen kurssipäivä:

Lähdettiin aikaisin päivän ensimmäiseen kohteeseen, Jardin Majorelle, jossa on kirkkaan sininen huvila ja suuri eksoottinen, värikäs puutarha. Paikka on kuuluisa omistajansa  Yves Saint Laurent'in viimeisenä leposijana. Sinne täytyi ehtiä ennen päivän suuria turistilaumoja. Mukavasti saattoikin aamun viileydessä kierrellä ihastuttavaa puutarhaa, muotiputiikkia ja berberimuseota.






Meille oli varattu puutarhan kahvilasta sivuhuone, jossa herkkuja syöden ja juoden aloitimme päivän virkkuuprojektin. Bikinitoppi pitäisi tehdä. Homma pääsi hyvin alkuun, mutta sitten oli aika vaihtaa maisemaa. Kävelimme ulos puutarhasta ja sillä aikaa kadulle oli kertynyt valtavan pitkä jono turisteja ja puutarhakin jo kuhisi selfien ottajia. Jatkoimme pitkin Rue Yves Saint Laurentia ja kävimme vielä kadun hienoissa design-puodeissa, kunnes pikkubussi vei meidät ulos kaupungista.


Oi ihmettä! Kylläpä muuttui tunnelma! Päädyimme Afagayn kivierämaahan keitaalle, jossa sijaitsee ylellinen lomakohde La Pause. Siellä meitä odotti aluksi beduiiniteltassa lounas. Kuumuus teltassa oli aikamoinen! Kun näin hienoon paikkaan oli päässyt, en malttanut ihan vain jäädä paikalleni virkkaamaan, vaan lounaan jälkeen kiertelin leiriä ja ympäröivää erämaata. Katsastin uima-altaat, lomamökit, teltat, vihertävän jokilaakson ja aution erämaan kumpareet.




Yllättävä hiekkamyrskykin iski kesken kävelylenkin!



Olisin voinut vaellella erämaassa vaikka kuinka etsimässä hienoja kiviä ja fossiileja. Toivottavasti muut kurssilaiset eivät pitäneet minua kauhean epäkohteliaana, kun livistin tunneiksi omille teilleni. Veri vetää patikoimaan.


Täällä olisi kuulemma päässyt myös kameliratsastukselle, mutta minä näin kameleista vain jälkiä.




Ihan mukavat shoppailumahdollisuudetkin tuli käytettyä hyödyksi, aurinkoa ja pölyä vastaan tarvitaan tietysti huivi. Lopulta oli aika virkata bikinit loppuun. Uimaankin olisi päässyt, oli bikinit valmiit tai ei ;)




Lopulta ilta hämärsi, lyhtyjä sytyteltiin ja nousimme kukkulalle ihailemaan auringonlaskua vuorten taa. Tämä oli aivan unelmainen paikka ja olisin viihtynyt täällä rauhassa pitempäänkin. Mutta pimeän tultua koitti tietysti paluumatka hotellille. Olipa aivan huippuihana päivä, melkein sellainen "näin elävät rikkaat ja kuuluisat". Lomallahan kuuluukin olla irti arjesta.



Ah marokkolainen unelma! Ja tämä oli vasta toinen päivä, mitä ihmeitä taas seuraavaksi?

***

Matkastani on juttu juuri ilmestyneessä ET Matkaopas -lehdessä 6/2017, mutta toki täällä blogissa on enemmän kuvia ;)

8 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Voin hyvin kuvitella sinulla olleen huippureissun :D

Els kirjoitti...

Wow, what a special trip !!!
Ha, love that shell in the desert ....(sea once)

Jokke kirjoitti...

Kyllä vain!

Oh yes! I was looking for fossils, there should be plenty in Morocco.

Melissa kirjoitti...

Upeita kuvia :)

matkailijakirppu kirjoitti...

Mahtavat näköalat! Ja bikinitoppi sopii juuri tuollaisiin maisemiin! :)

Jokke kirjoitti...

On siellä maisemaa! Ja hyvät auringonottomahdollisuudet ;)

wood & wool stool kirjoitti...

Thanks for the wonderful post Johanna, we had a great time in and around Marrakech! XX Ingrid

Jokke kirjoitti...

Thank you for making it possible :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...