lauantai 30. kesäkuuta 2018

lupiinilla värjätty pellava


Juhannusviikonlopun kasvivärjäys onnistui! Vaikka alkuun hirvitti, kun huomasin että kaupunki on käynyt niittämässä kaikki lähiseudun lupiinit. Niitä ei löytynytkään ihan niin helposti. Sain kuitenkin ison muovikassillisen lupiininlehtiä kerättyä. Eikä metsäpalovaara tai vaihtoehtoisesti myrsky varsinaisesti ennustanut hyvää.


Värjäys ei muuten kauheasti työtä vaadi ja sujui siinä muiden puuhien ohella. Hiilosta tarvittiin myös grillaukseen ja välillä oli aikaa vain relata.



Muistelin pellavanvärjäysohjeista, että puretteeksi tarvitaan alunan lisäksi tanniinia. Heitin joukkoon pari kourallista käytettyjä teepusseja. Niistä tuli keiton aikana jättiteepussimöykky :)


Pellavaan tarvitaan muutenkin enemmän värikasvia kuin villaan ja kun vielä oli luonnonvärinen kangas, en odottanut kummoista tulosta. Kyllä siihen kuitenkin ihan selvä viherrys tuli. Ei tietenkään ollenkaan yhtä voimakas väri kuin edellisenä vuonna värjättyyn valkoiseen villahuopaan. Kamera ei näe sitä juuri ollenkaan.


Tästä pitäisi nyt sitten ommella jotain...


Ei kommentteja:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...