sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Next stop: Hamina ja Pyhtää ja...


Matkapäiväkirjassa seuraa iso kuvapläjäys, mutta kun oli haipakkaa.
Rovaniemeltä pyyhällettiin lähtöruudun kautta Suomenlahdelle Haminaan.
Näin se kävi todella nopeasti esitettynä.

Jos pää meni pyörälle poronpää-asemakaavassa, niin Haminassa se on vielä tutumpi juttu.


Ai me ollaan taas täällä!



Aikani ympyrää pyörittyäni singahdin kuin hiukkaskiihdyttimestä pois Haminasta Pyhtään kautta, koska Stockforsin ruukilla oli esillä ite taidetta Kaakkois-Suomesta.



Rakennus oli romuromantikon paratiisi, kuvailin vain rapistuneita seiniä kameran täydeltä.



Ite-näyttelyssä suurimman vaikutuksen tekivät jättiläismäiset mehupillihimmelit (Heikki Kylliäinen, Savitaipale).


Matkan varrella kun oli, täytyi poiketa pikaisesti myös vastarannalla Strömforsin ruukissa, joka oli paljon fiinimmässä kunnossa, perusruukkimiljöötä, käsityöpuoteja ja sellaista.

Minä nostan sieltä esiin rehevät joenvarsimetsiköt, koska kärttyilin Rovaniemellä tiedekeskus Pilkkeessä tylsää lempimetsä-äänestystä. Siinä oli vaihtoehtoina vain samanlaisia ankeita mäntypuupeltoja. Äänestin jaloillani ja siirryin etelämmäksi leppeisiin lehtopusikoihin, lempimetsääni.


Vauhti vaan kiihtyy. Kun nousee Kymijokea ylävirtaan, päätyy näköjään myös Ratulaan.
Ohi suhahti.


Illalla viimeinen pit stop oli Kouvolan Kasarminmäellä MilJazz-tapahtumassa, joka myytiin minulle nimikkeellä "siellä saa sotkun munkkeja". Nam, johan tässä hiukookin.


Alku suijuikin ihan hyvin, sotilassoittokunta vetää Birdlandiä, mutta sitten jokin pitkätukka rupesi ujeltamaan kuin suihkuhävittäjä ja poistuin ihailemaan lisää tiiliarkkitehtuuria. Komeita rakennuksia, kaunis ilta.




Siinä tulikin nähtyä vanhoja teollisuuslaitoksia aika läjä ja hienoja ne ovatkin.
Aiemmin kesällä olin ostanut Oulusta matkamuistoksi kaksi koulun opetustaulua: Selluloosa- ja paperitehdas ulkoa ja sisältä. Ovathan ne kukkataulut ihan kivoja, mutta mieluummin pistän seinälleni paperikoneen kaavakuvan.
(jos vain löytäisin jostain tilaa sille)


6 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Antoisa reissu, näemmä :D

Helena kirjoitti...

Kiitos matkakertomuksestasi tuttihin maisemiin. Kouvolan sotkun munkkien maku muistui elävästi mieleen - kävin siellä joskus lapsena auttamassa kaverini äitiä tiskikoneen tyhjentämisessä ja palkaksi saimme munkit :-))

Saila kirjoitti...

Huh huh mikä reissaaja olet, huh huh. Eihän tässä hengästykseltä saa sanaa suustaan. Huh huh.

Jokke kirjoitti...

Reissaaminen on hauskaa, kas vierivä kivi ei sammaloidu ;)

Helena: Kasarminmäki on varmaan kauneita Kouvolaa, kovin moni kohta siitä ei valitettavasti muuten silmää erityisesti hivele XP

pirkko kirjoitti...

Mainio matkakertomus:)

Jokke kirjoitti...

Kiitos pirkko! Pitää vähän pistää muistiin missä on tullut kuljettua ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...