keskiviikko 19. syyskuuta 2012

route 6


Get your kicks on route sixtysix! Eli terveisiä kuutostieltä, jolla minä vietin juuri parhaimman Helsingin design viikon ajan. (Ehdin vähän myös muotoilun maailmaan, siitä lisää myöhemmin).

En käynyt myöskään käsityömessuilla edellisenä viikonloppuna, koska sillä hinnalla, joka olisi mennyt bussilippuun ja pääsymaksuun, sain hyvän määrän lankaa Korian Novitan tehtaanmyymälästä. Lankaa 24 tuntia vuorokaudessa! Tosin se vanha myymälä siinä tehtaassa oli oikea tehtaanmyymälä.


En ollutkaan koskaan malttanut pysähtyä Parikkalan patsaspuistossa, mutta nyt sekin on sitten koettu.


uuu, palmuja!


Joogaajat alkavat jo sammaloitua, eivät ole niitä vieriviä kiviä ;)


Enoas on! Vierivä kivi pysähtyi Enoon.


Enon taidepolku (joka oli jo sulkeutunut) näytti myös vakavasti sammaloituneelta.
Tai mistä sitä tietää, ehkä sammal kuuluu asiaan.


Sattumalta tutustuin myös limasieneen nimeltä sudenmaito.
Paranvoi oli myös bongattu aiemmin.
Kaikkea sitä onkin.


Paikallinen muotoilu oli hyvin "70".


Ihastelin matkalla myös katoavaa huoltamoperinnettä.
On jotenkin tullut sellainen tunne, että jos joskus hankkisin "taiteilijaresidenssin", se ei olisi vanha puukoulu tai muu mummonmökki. Ei pelakuita ja puuleikkauksia vaan öljymonttu ja asvalttia.
Siis vanha huoltis olisi hieno!
Hallista työtila ja myymälästä, no vaikka myymälä.
Voisikohan Jokkemaa sisältyä huoltikseen...



Nämä kaunokaiset sijatsevat jossain siinä Luumäen ja Lappeenrannan välillä.

Sitten muistelin, että olikos huoltamoistakin tehty kirja, kuten niistä mummonmökeistä ja huusseista.
Ehkä se oli Jouko Vesterisen Huoltoasemakirja, jota muistelin.

ps. Wikipediasta luin, että Jussi Raittinen on levyttänyt Route 66 version ”Valtatie 66”, joka ei tosin kerro Route 66:sta vaan Suomen Kantatie 66:sta (Orivesi–Lapua). Tuokin on päässyt unhoittumaan, ehkä hyvä niin.

7 kommenttia:

Othel kirjoitti...

Voi että, pitäisi perustaa Aitojen Mutta Vielä Toimivien Huoltsikoiden fanisivut... tai ehkä sellaiset onkin. Ruuhka-Suomen kaurismäkeläisin on ehkä Mäntsälän Kaukalammen Teboil. Nykyiset massiivi-ABC:t ovat niin persoonattomia. Mutta Jokkehuoltsikka olisi paras!

Anonyymi kirjoitti...

siperoinen täällä taas. tollaset maaseutupällistelyreissut on just ihania. näkee paikkoja toisin. olis kyl hieno laittaa nojatuoli ja luklamppu ns. huoltsikan öljykuoppaan ja johonkin vinssiin kiinni omia romppeitaan. ( thihii, ihanaa, että en ole näiden ajatusteni kanssa yksin.)

sä nautit kesästä ja auringosta, minä taas nautin suunnattomasti syksystä ja kaatosateesta. kierolla on kiero mieli.

öljykuoppassa istuen( Ainakin haaveissani): siperoinen

Saila kirjoitti...

Se on muuten ihan tosi, että abc:t valtaavat teiden varret, nuo vanhat huoltikset joutuvat eläkkeelle. Jokkemaa huoltamolla kuulostaa erinomaiselta, sinne pitäisi vain palkata vielä Sulo Vilen vaikka tarjoilemaan kahvia!
Ootpa taas kierrellyt. Hyvä muistaa, ettei kannata jäädä yhteen asanaan liian pitkäksi aikaa.

margsan kirjoitti...

Mielenkiintoinen tarinasi inspiroi jälleen! Ps. toukokuun postauksen korvaläpät saivat minut ääneen hekottamaan! Taidanpa hieman kopsata...

Jokke kirjoitti...

Anteeksi että nyt joudutte odottelemaan näiden kommenttien kanssa, mutta en uskalla leväyttää Jokkemaan rajoja ihan apposen auki. Niihän se on kotonakin, vaikka mukavia ystäviä on tulossa kylään, niin joutuvat soittamaan ovikelloa ja sitten vasta avataan ovi ja toivotetaan tervetulleeksi. Eli siis kokeilen nyt vaihteeksi tätä kommenttien hyväksyntää. Olen sen verran epäluuloinen netin suhteen.

Niin, se Jokkehuoltamo, se tarjoaisi varmaan sitä tiikeriä tankkin eli jotain mielen virkistystä ohikulkijoille.

margsan: Kiva! Kerro sitten millaiset läpät tuli :)

Johanna kirjoitti...

Uuuuu, olet käynyt Rönkkösellä! Me käytiin muutama kesä sitten ja se oli kyllä ihana paikka! Silloin Rönkkönen eli vielä itsekin...
Kuullostaa hauskalta, Jokkehuoltamo! Ilmoita sitten minkä tien varrella :D

Jokke kirjoitti...

Patsaspuisto oli tosi kumma paikka, ei kovin iso mutta silti nähtävää on vaikka usealle kerralle.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...