tiistai 2. huhtikuuta 2013

pääsiäisen värikartat



Loman aikana ehti tehdä vähän rästihommia.
Virkkauksen päättelyä,
kehräyksen kertaamista.

Smaragdinvihreä on yhä esillä.
Hauskaa, en olekaan vähään aikaan tehnyt värikarttoja.


Yllätysröykkiö kankaita!
Sartsa lahjoitti, oi kiitos!

Muutaman vain valkkasin itselleni, loput vien kierrätyskeskukseen, ei mene hukkaan.




Samalla sain vanhoja lehtiäkin selattavaksi.
Se on hyvä koska kesätakin kaavaa yhä etsin.
Sitä ei vieläkään löytynyt mutta yksi toinen hirmu tarpeellinen kaava piirrettiin.



Keltainen on tietysti myös pääsiäisen väri, näin se näkyy tarjouskumppareissa.

Ehdin kumppareita sovitellessa valitella vanhan sadetakin kehnoutta ja niin sainkin oikein kivan värisen Rukan takin äidiltä. Tälläinen asukuva niistä tuli. Ostin ennen pääsiäistä Globe Hopen ystävämyynnistä mukavan sinisen tilkkucollegen, joka on ommeltu vankilatrikoista.


Älkää kiinnittäkö mitään huomiota kuvan valkoiseen töhnään, ehkä se menee pois (silmät kiinni, laa-laa-laa...) Kyllä olisi luudalla töitä! Valmiina lempeisiin (tai vaikka rajuihin jos ei muu auta) lunta sulattaviin kevätsateisiin.

No, kunhan on pieni pälvi, saadaan jo grilli tulille. JES!

5 kommenttia:

punospirjo kirjoitti...

Mahtava ja raikas kevät look! Plussalla pysyvät yöt ja kevätsade tekisivät tosiaan hyvää tosta töhnästä eroon pääsemisessä ;-) ehkä pakko päivittää omat terassilla himmenneet ompunvihreät hait :o

Saila kirjoitti...

Jee, grillikausi :-)
Hieno look ja keltaiset kumpparit on mahtavat.
Pikaista vihertymistä myös ulkotiloihin!

Jokke kirjoitti...

Kun sekottaa sinistä ja keltaista saa tietysti vihreää! Vähän vielä hitaanlaisesti kuumeni grilli.

Sartsa kirjoitti...

Oo! Grillikausi on aloitettu! Vaikka mikäpä estää grillaamasta vaikka läpi talven. Sen vaan aina mieltää kesäjutuksi.
Kiva jos löysit jotain ja loppu meni jonkun muun käyttöön. :)

Jokke kirjoitti...

Ei kestänyt enää odottaa! Mukavahan se on aarresäkkejä penkoa (äiti löysi hyviä lastenkankaita).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...