lauantai 25. tammikuuta 2014

Jokke sisustaa: kirjakaapit



Minusta tälläiset sisustuspostaukset on ehkä vähän outoja, laittaa nyt kuvia huonekaluistaan, mutta on niitäkin joskus toivottu. Sain jo aikaan edes jotain kuvia uusista kirjakaapeista. Tai toivottavasti ne eivät näytä yhtään uusilta vaan tosi muinaisilta. Aika hämäräperäisiä kuvia... pimeää ja lasitkin heijastavat.


Oikealla siis uusi itse maalattu kaappi. Etupanelit on toistaiseksi vahaamatta, jos keksin maalata niihin jonkin koristekuvion. Vasemmalla alinna vanha itse maalattu lipasto ja sen päällä pieni intialainen "vanha" vitriinikaappi. Kävin kierrätyskeskuksessakin vitriinejä etsiskelemässä ja olihan niitä, mutta liian modernia tyyliä. Olisi vaatinut julmettua tuunaamista saada niistä mieleiset. Tällä kertaa päädyin muualle ostoksille.



Kaappien lisäksi säilystyskalusteina on vanhoja puulaatikoita. Tästä löytyy käsityökorikin. Kaikenlaista tilpehööriä piisaa, minä kun en pidä tyhjistä tiloista. Jos jossain on kolo, siihen sijoitetaan tavara.




kirjatuunauksia on siellä täällä.




Ehkä pääsin tarpeeksi lähelle inspiraatiohyllykköäni. Ainakin sain aikaan kummallisen tavararöykkiön :)  Eihän vaan ole tyylikästä ja sliipattua? Aikaisempi varastohylly meni kierrätyskeskukseen ja näinkin sen siellä jo varattuna, joten se jatkaa vielä elämäänsä jossain muualla, kivaa. Joulu/kevätsiivous jatkuu koko asunnossa, toinen suuri mylläys on ollut työhuoneen puolella, jossa myös on hyllykkö uudistettu. On ollut tosi mukavaa laitella uusi järjestys ja tullut hyvä mieli. Tavarat vielä seilaavat hieman ympäriinsä inspiraatioiden ohjaamina, mutta tässä nyt ovat yhdet tilannekuvat. Jos rupean odottamaan "valmista", en saa ikinä mitään kuvattua. Ja sitten joskus myöhemmin voi päivitellä, että mitähän minä silloin oikein ajattelin :)

14 kommenttia:

Matkatar kirjoitti...

Mitä kaikkea ihanuutta kotoa löytyykään! Minäkin pidän runsaasta ja värikkäästä sisustuksesta, mutta se siivoaminen onkin sen ikävämpi puoli...
Kovin paljoa en ole tuunaillut juttuja, mutta sitäkin pitäisi/tekisi mieli harrastaa enemmän. :D

Jokke kirjoitti...

Tuunaukseen voi totutella pikku juttujen kautta. Niin, siivottua tulee ihan liian harvoin...

margsan kirjoitti...

Voi, mitä ihanuuksia löytyykään kaapeistasi/hyllyistä!!! Itse pidän myös tuunauksesta ja kierrätyksestä - näin saa persoonallista ja toimivaa tulosta.....

Jokke kirjoitti...

Ja jos täytyy ostaa uutta, niin puupinnalla että voi helposti itse värittää.

Ingi kirjoitti...

Kaikki on niin sopusoinnussa, voisi sanoa, että jokainen esine on oikeassa paikassa!

Othel kirjoitti...

Tuli ikävä pakkasesta Jokkemaahan!

Hanna Mi kirjoitti...

Ihailen näitä runsaita sisustuksia, vaikka oma koti onkin ihan erilainen. Tässä huokuu tunnelmaa, ja jokaisella tavaralla on varmasti oma tarinansa kerrottavanaan.

Jokke kirjoitti...

Ingi: tavaroita on mukava järjestellä, sen verran on lavastajalintua geeneissä.

Othel: talven voi melkein unohtaa kun vain sulkee verhot

Hanna Mi: kiitos! Kun noita käsitöitä kertyy ja johonkin niitä on sitten sullottava.

Sade kirjoitti...

Siivoaminen ja järjestely voi olla kiehtova seikkailu. Löytyy jotain unohtunutta, esineitten väliset suhteet ja jännitteet muuttuvat uudessa järjestyksessä, jokin saa uuden tehtävän, jonkin on aika poistua uusiin maisemiin. Näitä kun jää miettimään niin talvi kuluu mukavasti... Kyllä tuo kuitenkin tyylikästä oli, nimittäin jokketyylikästä!

Neulanhaltija kirjoitti...

Ihanaa mielikuvitustakutkuttavaa materiaalia.... Varmasti hienoa työskennellä tuollaisessa ympäristössä!

A-L kirjoitti...

Ihan mahtavat värisävyt noissa kaapeissa!! Näyttää tosi hyvältä.

Jokke kirjoitti...

Sade: on tosiaan mukava vähän päivittää "kotinäyttelyä". Tyylikkyydestä luin juuri Avotakan lukijapalautteesta, että "on ollut lehdessä liikaa kaikenmaailman retroroskaa ja olisi aika nähdä tyylikkäitä koteja". Tyyli on niin katsojan silmässä. Ehkä tuon lukijan mielestä valkoinen kuutio jossa töröttää joku aaltohuonekalu yksinään keskellä on sitten tyylikästä. Voihan se vaikka ollakin mutta en minä niin hauluaisi asua.

Neulanhaltija: kiitos, kyllä hommat hyvin luistaa :)

A-L: kiitos, vihreäähän se ;)

Myrtti kirjoitti...

No mutta vähänkös on hianoja hyllyjä kaappeja pinoja :) Miulla on pikkasen samaa vikaa, tyhjän paikan kammo on varmaan virallinen tautiluokitus, sit miulla on myös valkoisen paikan kammo :D

Jokke kirjoitti...

Samat kammot löytyy minultakin XD

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...