lauantai 4. tammikuuta 2014

pompom-matto



Kummallisesta karvamadosta kuoriutuu... pompula.



Toistetaan noin sata kertaa.



Muutaman joululomapäivän uurastuksen tuloksena valmistui pompom-matto.


Inspiraationa oli Sanna Vatasen jämälankakirjan matto, mutta en uskonut että pelkistä pompuloista kasattu matto olisi kovin kestävä. Kinusin äidiltä vanhan räsymatonjämän, taitoin sen vielä kaksinkerroin ja kiinnitin pompulat mattoon tiukasti yksittäin langalla. Lisäksi kaksinkerroin taitettuna matto vaikutti sen kokoiselta että sen jaksaisi täyttääkin pompuloilla. Maton koko on 63x53 cm. Pompuloita meni 12 riviä, rivissä on kymmenen pompulaa.


Pompulat ovat eri kokoisia eli matto ei ole tasainen. Muutenkin se on aika paksu, joten pitää muistaa nostella jalkoja kunnolla tai siihen kompastuu :)


Jätin toistaiseksi kiinnityslangat näkyviin, koska ne ovat aika hauskat hapsut.



Halusin lopultakin siivota kellarista pois yhden nyssykän lankoja. Olin joskus ostanut kirppikseltä vanhan pussillisen villalanganpätkiä vapaalankahuovutusta varten. Oli niin halpaa, pussi maksoi 50 senttiä. Langat eivät kuitenkaan huopuneet yhtään, joten suunnitelma A meni ihan mönkään. Langat jäivät kellariin hautumaan. Sitten hoksasin että pätkät sopisivat pompuloiden tekoon. Suunnitelma B käynnistyi.


Mitähän lankoja ne ovat olleet? Langat olivat muutaman eri värin nipuissa, eri väriyhdistelminä, tuollaisina kyynärän mittaisina pätkinä (ruskea-vihreä-sininen-turkoosi). Minulle tuli mieleen jokin ryijyn teko, mutta en tiedä solmitaanko sitä noin paksulla lankanipuilla. No, ne olivat kuitenkin valmiiksi kivoissa väriyhdistelmissä, senkun kieputteli nippuja pompulalaitteesen. Aika nopsaan kävi homma, kunhan sai niput pussista selviteltyä. Lisäsin joukkoon aikaisemmin tekemäni pompulahuivin, ei siitä ollut kaulakäyttöön.


Sainkohan kerrankin aikaan jotain jota voi ihan oikeasti käyttääkin! Eipä maksanut juuri mitään ja sai käyttöön langanpätkät, jotka olivat liian lyhyitä virkkaamiseen.


***

Voi ei! Mattoja googlatessani päädyin aivan mahtavaan pompom-mattoon. Mutta sen tekoon pitäisi valjastaa koko suku. Olisi kyllä ihkuhieno leopardimatto! Kuvan näet tuosta linkistä

19 kommenttia:

outi kirjoitti...

Sinä se olet viisas ihminen. Olen nimittäin miettinyt juurikin tuota samaa kestävyysasiaa, muttei minulle tullut mielen viereenkään, että voisin kiinnittää tupsut valmiiseen mattoon. Nyt kun vain vielä keksisi konstin, jolla kissat eivät liiaksi tupsumatosta innostuisi, niin tässähän olisi kympin arvoinen jämälankaprojekti!

Jokke kirjoitti...

No nehän voisi kiinnitttää vaikka vanhaan huopuneeseen puseroon tai pyyhkeeseen tai virkkuuseen tai johonkin muuhun suht tukevaan alustaan. Netissä näkyi käytettävän sitä ryijyverkkoa myös. Meinasin käyttää huopaa, mutta ei ollut tarpeeksi isoa palaa jäljellä. Voisiko tehdä osissa? Tekisi palan aina silloin tällöin ja yhdistäisi ne aina toisiinsa, jos haluaa isompaa. Muistakaa myös tyyny!

Pitko kirjoitti...

Tuo on kiva!! Minua on houkuttanut pompularyijyntapainen, jonka voisi heittää nojatuolin päälle. Mattosi loi uutta uskoa sille asialle! :)

sinisukka kirjoitti...

Wautsiwau! Jälleen kerran :D HUIPPUJUTTU!!!!! Minähän väkästin tuolla tekniikalla kummipojalle ryijyn yo-lahjaksi ja samalla kävi mielessä matto. Sinä se keksit hyvin tuon mattopohjan! Ihana on!

hienotar kirjoitti...

Hei, mummollani oli pompulatyyny! Toi sun mattohan olisi ihana sängynvierusmattona, jalkapohjille joogaa :) Ja aivan mahtava jämälankaprojekti

Marle kirjoitti...

Oho, ompas ihanan pehmo sammalpeti. Herkulliset värit kaiken lisäksi.

Uutar kirjoitti...

Vau - onpas hieno, ja kauniit värit!
Maton käyttäminen pohjana on loistoidea!

Virveli kirjoitti...

Ai vitsit kun upea! (Raks, raks...ideageneraattorini lähti käyntiin)

Jokke kirjoitti...

Minusta se olisi ollut ilman pohjamattoa vain seinäkoristeeksi kelpaava (suunnitelma C?)

Karkkis kirjoitti...

Kääk miten ihana matto! Voin vain kuvitella kuinka kivalta nuo pompulat tuntuvat jalkojen alla.

Hanna kirjoitti...

Tosi hauska pom-pom -matto! Olet kyllä niin hitsin kekselijäs =o)

margsan kirjoitti...

No niin taas jälleen! JOKKEMAISTA, kuin mikä! Hieno idea ja lopputulos!

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Minua jäi kyllä vähän harmittamaan se että matto on niin suorakulmainen. Jos huopaa olisi ollut tarpeeksi iso pala, olisi voinut leikata vaikka minkä muotoisen aluskappaleen.

nätti rätti kirjoitti...

Muovisten tupsukiekojen ilmestyttyä myyntitiskeille suuntasin silmäni aina vaeltamaan muualle päin niiden kohdalla, etten innostuisi, sillä ajattelin että "pah, on sitä selvitty pahvikiekoilla iät ja ajat!" Mutta sitten otin tupsuntekolaitteet lainaksi ja se oli menoa se! Ensin syntyi jouluinen Tupsupuu.
Tämä sun mattos on ihan huippu! Taidan tietää mikä on mun seuraava matkakäsityö... Sellaista mattopohjaakin multa löytyy jo.

Jokke kirjoitti...

Joo, en olisi näin montaa viitsinyt pahvikiekolla tehdä. Mutta tuskin tarvitsee laitetta ihan yhden tupsun takia ostaa.

Othel kirjoitti...

Mahtavaa Jokkemaan taidesammalta! Tuota en kyllä kehtaisi talloa...

Jokke kirjoitti...

Kyllä matto kestää (luulisin) mutta kestääkö jalat? Möykkyistä.

Minna S kirjoitti...

Voi vitsi tää on magee! Menee tekolistalle :)

Jokke kirjoitti...

No niin, nyt langoille kyytiä!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...