torstai 17. huhtikuuta 2014

tee itse: pääsiäisflamingo


Kun tuossa aiemmin tuli puheeksi flamingot, niin pohdin miten niitä saisi tehtyä pääsiäiskoristeeksi kaikista helpoiten, sillä siitähän sitä mennään mistä aita on matalin. Virkkaamaan? Tulee liian iso. Piirtämään? Ehkä, mutta katsotaas ensin jos netistä löytyisi jo valmiiksi kuvat. Ja löytyi, siis pikainen kuvankäsittely ja printtaus oli nopein vaihtoehto.


Jos siis haluat tälläisiä pinkkejä lintuja ruohoosi, niin täältä löytyy ohje.


1. Tulosta jutun lopussa olevasta linkistä tekemäni flamingoprintti.

2. Flamingonkuva on aseteltu vastakkain peilikuvaksi niin että saat taittamalla paperin kahtia kaksipuoleisen koristeen, jos niin haluat tai enemmän yksipuoleisia. Eli taita paperi kahtia niin että linnunkuvat asettuvat mahdollisimman tarkasti vastakkain. Valoa vasten katsomalla se onnistuu, jos paperi ei ole kovin paksu.


3. Levitä liimaa toiseen puoleen reilusti myös linnunkuvan yli.


4. Laita jokin tikku, esim. grillitikun pätkä linnun jalkojen kohdalle, tikun pää muutaman sentin paperin ulkopuolelle.


5. Paina paperin puoliskot yhteen aiemmin tehtyä taitosta myöten. Painele tikku hyvin papereiden väliin. Kun liima on kuivahtanut, leikkaa lintu irti niin tarkasti kuin haluat.


Noin, "flamingotikkari" on valmis.
(ei pidä välittää että tuolla yhdellä vähän puuttuu jalat, käytin koemielessä viallista testiprinttiä)


Törki flamingot tikustansa ruohoon pystyyn. Minulla on taas vain tämä ikuinen t-paitaruoho. Siihen kun laittaa vähän vielä värikästä konfettia, niin menee samat koristeet vappun asti.


älä tulosta tätä pientä kuvaa! tämä on vain malli
Tulostettava kuva löytyy linkin takaa. PDF, koko A4 pysty. Normaalit käyttösäännöt, vain omaan käyttöön, ei saa myydä eteenpäin. Tuskin näin pikaista räpellystä kukaan haluaisikaan.

Flamingon kuvat ovat peräisin tuolta:

8 kommenttia:

Jonsku kirjoitti...

Lelukorista löytyisi flamingo, mutta ruohoista ei tietoakaan. Koulusta tuotiin kaksi kauniisti koristeltua purkkia multaa ja itsekin laitoin ruohon liian...jotenkin.
Vihreää teepaitaa tms. ei mistään kaapista löydy.Mistä siis PÄÄSIÄISruohot? :)

Jokke kirjoitti...

Apua, eikö löydy edes vihreää lankakerää? Tai voihan se olla muutakin väriä. Lankatupsu (pompom) purkkin?

Unknown kirjoitti...

Jokkemaan pääsiäistiput ovat TIETYSTI flamingo ja! Hauskaa:-)

Jokke kirjoitti...

Niin minä en usko perinteisiin, että AINA pitää väenväkisin tehdä SAMALLA tavalla. Joskus keltaisia, joskus pinkkejä tipuja ;)

margsan kirjoitti...

Kyllä taas täällä riemastuttaa nuo sinun pääsiäisflamingosi!!!

Jokke kirjoitti...

Hauska kuulla :)

Othel kirjoitti...

Hyvää pääsiäistä flamingovyöhykkeelle!

Jokke kirjoitti...

Kiitos Othel, varsin hyvin sujui.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...