lauantai 28. helmikuuta 2015

roskissukat


Tuli osteltua alennuksesta puuvilla- ja bambulankaa, joissa ei ollut juuri mitään väriä, kun halvalla sai. Mutta ainahan voi värjätä. Koska nuo olivat tuollaisia "ekolankoja" niin pistetään myös värjäykset luonnonmateriaaleilla. Kokeilin mm. yhtä roskisvärjäysohjetta ja värjäsin banaaninkuorilla (ylin vyyhti). Niitähän aina piisaa.


Etenkin puuvillalangassa oli tavattoman vastenmielinen punertava sävy, jota ajattelin peittää päällevärjäyksellä. Siivosin kellarista pussillisen sinne unohtuneita sananjalkoja, niillä tuli tummempi ruskea. Pääsi niistäkin lopulta eroon. Lankakeriä on useita, joten voi pikku hiljaa heitellä niitä väriliemiin, kun sattuu jonkin liemen keittämään.


Virkkasin langoista ensialkuun  luonnollisen väriset "bioroskissukat". Mukana on myös yksi vanha aurinkovärjäys. Sukkien värit ovat: vaalein on värjäämätön luonnonvalkoinen, vaalein beessi on aurinkovärjäys, vaalea ruskea on banaanin kuoret ja tummin ruskea nirkkoreunus on sananjalkavärjäys. Muistaakseni näin se meni.



Lisätietoja roskisvärjäyksestä

jossa siis käytetään kotona syntyvää biojätettä. Sieltä löytyy esim. ohje banaanin kuorilla värjäämiseen.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oikein kauniit roskissukat tuli!
-sirpa-

Tiia N kirjoitti...

Tosi kivat tuli, sekä värit että virkatut sukat! :)

sinisukka kirjoitti...

Tätä tapaa mun läheiset ei kyllä enää ymmärtäis, jos kokeilisin, hihhih - roskissukat :D ihana idea!!!

Ingi kirjoitti...

Hyvä vinkki kierrätysväreistä, ehdottomasti kokeilemisen arvoista!

sirkkis kirjoitti...

Kauniit sukat, väritkin ihanat.

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Banaaninkuoriliemi oli tosi tummaa, joten ehkä villaan tulisi enemmän väriä? Ja unohdin sanoa että käytetyt teepussit olivat taas puretteen virkaa tekemässä.

Stiina kirjoitti...

Hyviä ideoita! ja nätit sukat tuli! ;)

Unknown kirjoitti...

Makeet sukat tulikin! Pitänee kokeilla roskisvärjäystä itsekin, niin on hyvät sävyt.

Jokke kirjoitti...

Lähinnä näyttää saavan erilaisia ruskeita. Mutta hei! "Ihan ilmaiseksi" :)

Vaateviidakon Pirjo kirjoitti...

Kauniit sukat, todella siistiä jälkeä! Hieno ajatus tuo jätevärjäys.

Jokke kirjoitti...

Kiitos, sukat ovat mukava nopea välihomma.

Poutapilvi kirjoitti...

Tosi mielenkiintoista ja ekologista. Värit mukavan pehmeät ja sukat vaihteeksi toisenlaiset.

Hanna Mi kirjoitti...

Tämä on kyllä todella kiinnostava tapa värjätä! Sukat on nätit.

Jokke kirjoitti...

Kokeilemaan vaan, ei tarvita mitään ihmeellisiä materiaaleja. Tuolla oppaalla pääsee kylää alkuun.

Mamma A. kirjoitti...

Vau enpäs ole ennen kuullutkaan roskisvärjäyksestä.Kiinnostaa kovasti-täytyykin tutustua asiaan.Kiitos vinkistä ja linkistä:)

Jokke kirjoitti...

Eipä kestä! Kiva jos innostusta löytyy :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...