tiistai 12. huhtikuuta 2016

multaa ja ruukkuja


Tänä keväänä viidakossa ei onneksi ollut paljon töitä mullanvaihdon kanssa.


Oli tartuttava lähinnä amppeliin ylikasvaneeseen flamingonkukkaan ja saatava se ulos vanhasta ruukusta. Peltisaksihommiksi se meni. Tarvittiin myös ruuvimeisseli kasvin kampeamiseen ulos ruukusta. En uskaltanut repiä juuria altakasteluruukun välilevyn läpi, joten hautasin sen kasvin mukana uuteen saviruukkuun. Piti dokumentoida kasvi siltä varalta, että se kuolee tähän operaatioon. Toistaiseksi kaikki hyvin. Pari lehteä oli kellastunut jo talven aikana.


Mutta mihin tuo nyt sitten sopii, sitä en tiedä. Se vaatisi oman neliömetrin ja ei vaan ole.


Sitten en vaihtanutkaan kuin yhden köynnösvehkan isompaan ruukkuun. Ei se sitä muuten tarvitse kuin sen takia että ei pysy enää pystyssä. Köynnösten kanssa nuo paalut ovat ikuinen ongelma...


Pistokkaita köynnöksistä tietysti aina tulee keväällä. Ja pökkövehkatkin ovat jo mullassa. Eli hyvin suihkii.


Ihanaa kun alkaa tulla uusia lehtiä! Kevät! Lannoituksen hoidan niin, että kaivan ruukkuun kolon ja peittelen sinne kanankakkaa. Eiköhän siinä vähäksi aikaa ole uutta voimaa.




Vai on viidakko nyt sitten trendikäs :) Niin kertoi kevätmessujen esite.

Ja näin juuri netissä aikatavalla kasvinystävän unelmatalon. Talon ja kasvihuoneen yhdistelmän. Oi, paljon tilaa kasveille. Se on vielä Hollannissakin! Aika täydellistä. Oi vanhoja kotimaaviboja. Mukava paikka, vaikka niin tasainen. Mutta onhan Alpit "muutaman tunnin" ajomatkan päässä. Paitsi jos tulee Stau.

Rotterdamin kasvihuonetalo:

http://frommoontomoon.blogspot.fi/2016/04/experimental-greenhouse-living-in.html
tai
http://www.hellyscholten.com/home-1

4 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Aikamoinen kotiviidakko sinulla! Oi, kasvihuonetalo olisi ihana, jos ei olisi talvea - pimeä vuodenaika tuntuisi ikävältä akvaariossa.

Jokke kirjoitti...

Minäkin mietin että kun lunta sataisi katolle niin olisi aika mälsää ja ehkä kalsaakin.

Hei tänään onkin International Plant Appreciation day! Täytyykin mennä hönkimään kasveille :)

sirkkis kirjoitti...

Sinulla on upeeita viherkasveja ja oikain haikeudella muistelen kun itsellänikin oli. Asmani estää mullan pitämista lähelläni. Siksi minä viljen vain ulkona ja runsaasti. Ensimmäisen tämän vuoden taimet jo sain.

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Minulla taas ei ole mahdollisuutta ulkona istutella, niin sitten sisällä. Kevään ensimmäiset taimet, siitä se lähtee!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...