keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Limpoposta Limburgiin


Terveisiä eteläisestä Hollannista, siitä pienestä kaistaleesta Saksan ja Belgian välissä, Limburgista. Se olikin sitten Etelä-Afrikan Limpopon jälkeen näköjään minun seuraava matkakohde. Kävin virkistämässä lapsuusmuistoja.


Katukiveykset muistan, niissä hypeltiin.


 Polkupyörät kuuluvat tietysti kuvaan kaikkialla. Mekin toimme muinoin mukanamme hyvän hollantilaisen pyörän, mutta pahus se varastettiin.


Kaupungilla tallattiin tutuilla kulmilla ja yritettiin bongailla mikä oli entisellään ja mikä muuttunut. Vanha on tietysti yhä paikallaan, mutta uutta on rakennettu paljon.


Tämä tie tässä kulkee Saksan ja Hollannin rajalla. Rajaa ei kyllä mistään huomannut. Aidan takanakin on vain hevosia. Alue on luonnonpuistoa. Siellä on paljon patikointi- ja pyöräilyreittejä. Niitä oli mukava kierrellä iltaisin. Mahtavan vihreää ja kukkien tuoksu oli ihana. Monet puut kukkivat.


Ah, metsää. Sillä sitäkin löytyi eikä vain tasaista aukeaa, joka ehkä Hollanista ensimmäisenä tulee mieleen. Vaikka olihan tämä muutaman sata metriä Saksan puolella ;)


 Pyörä piti tietysti vuokrata :) sillä
Fietsen is in Nederland de gewoonste zaak van de wereld.


Linnan puisto, tuo lapsuuden retkipaikka.

melkein 50 vuotta sitten
ja vuonna 2016
Suuret lehtipuut ovat ihan lempparia.

Maas-joella nykyään

ja silloin ennen.

Oi miten muistorikas matka! Seuraavakin sukupolvi oli siellä mukana oppimassa perheen historiaa.


Ja koska paluu Saksan puolelta, niin Brezel!! Lekker!


Siis voin sanoa myös lekker weer, sillä sää oli aivan mahtava, selkeää ja lämpötila hipoi jo kolmeakymmentä. Kevät, tai joko se on siellä alkukesä, oli kukkeimmillaan, tosin tulppaanit jo ohi. Tuulimyllyt jäivät nyt tällä pikku kierroksella näkemättä ja puukenkäkauppakin oli mennyt kiinni, joten on vielä monta hyvää syytä mennä uudestaan. Hei ensi kertaan, useammin pitäisi käydä!

***
ps. hollantilainaukset matkaesitteistä, en osaa sen kummemmin hollantia valitettavasti. Enkä voi ihan varmasti sanoa mistä nuo vanhat kuvat ovat. Tarkoituksena oli ottaa niitä mukaan ja yrittää löytää samoja paikkoja, mutta ei se taida enää onnistua.


4 kommenttia:

Melissa kirjoitti...

Vau, onpas ihania kuvia todella :) Itselläni on kova matkakuume jälleen.

Jokke kirjoitti...

Krooninen taitaa olla ;) Ompa kesä täällä kirinyt. Töölönlahdella oli jo tuomi availemassa kukkiaan. Tuolla matkalla ensimmäisenä lentokentältä ulos tullessa pisti nenään kukkien tuoksu. Erityisesti tuomia näkyi kukassa. Mutta lehmuksissa ei ole vielä läheskään yhtä isot lehdet.

Els kirjoitti...

WOW that was FUN

(didn't know you originated from Holland ?!?!? )
Sorry it was a bit away from us and of course I didn't know
Sure you had lekker weer ! (only one week earlier, the weather
was VERY cold for the end of April, so you really were lucky !)

Jokke kirjoitti...

I had a great time :) We are finnish but used to live there. It is the first place I remember and always has a soft spot in my heart. Dear friends and familiar feeling.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...