lauantai 13. elokuuta 2016

laavu muotoutuu

Yksi työ kesälomalla tehtäväksi oli pienen katoksen tai laavun puuosien veistäminen. Äiti pyysi kaatamaan pihan reunalta yhden pienen vaahteran ja siitä sain materiaalit suurimmaksi osaksi. Tarvitsin lähinnä suoria pitkiä keppejä.



Niitä kertyi lopulta enemmän kuin olin suunnitellut. Tarkoitus oli oikeastaan selvitä vain kahdella tukipuulla ja vaarnoilla, mutta kun kerran puuta oli, niin tein vielä poikkipuutkin.


Veistelin osat tuoreesta puusta. Vaarnoissa käytin hyväksi oksanhankoja. Kahdessa isommassa on "viikinkipää".


Kävyillä värjättyyn kankaaseen ompelin kiinnityslenkkejä ja kujat tukipuille.


Muinaisjutuissa pitää tietysti olla hirvenpäitä koristeena. Tukipuihin oli sellaiset väsättävä.


Laavu vaihe 2. Ei ole vielä valmis, mutta alkaa muotoutua. Puut eivät ottaneet kuivaakseen ulkona kosteassa kesäsäässä, joten seuraava vaihe on niiden kuivatus sisällä ja pintakäsittely sen jälkeen.


Minulla oli vuosia ollut varastossa oksanhaarat hirvenpäitä varten, mutta ne olivat jo kuivaneet niin kivikoviksi, että tein mieluummin tuoreesta puusta. Koska lähinnä puukolla veistelin. Jouduin tekemään kepin päähän liitoksen, joka on varmasti tämän projektin heikoin kohta. Enhän sellaisia osaa.


Lopuksi vielä kuva Euran muinaismarkkinoilta monen vuoden takaa. Olisi siis kiva, jos tavarat eivät olisi ihan taivasalla. Nyt on ihan vain viimeistelyt jäljellä, joten hyvältä näyttää laavun valmistuminen ensi vuodeksi.

8 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Hienoa laavua värkkäät ja nuo sinun kepit ovat ihanat.

sinisukka kirjoitti...

Aivan huikeat veistelyt!!! Kerrassaan komea laavu tulossa :D

Anonyymi kirjoitti...

Tykkään kovasti noista muinaisjutuista. Hitaana hämäläisenä ihailen miten paljon saat aikaan jopa kesälomalla.Veistetyt eläinpäät ovat upeita. Tarpeellinen ja näyttävä laavu tulossa! - Sade

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Suurimmaksi osaksi oli helppoa työtä: kuorinta, kepit poikki ja päiden pyöristys tai terotus. Nopeasti kävi. Hirvenpäiden kanssa meni pitempi aika.

ViMMa kirjoitti...

Komea laavu ja erittäin hienosti veistetyt puuosat :)

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Tämä on tälläinen laavuleikkimökki :)

MiunMaun kirjoitti...

Vau! Kylläpä oot tehnyt upeat tukikepit!

Jokke kirjoitti...

No kun kerran tekemään lopulta rupesi...

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...