lauantai 13. tammikuuta 2018

keltaisia roskisvärejä


Pieniä kotikeittiövärjäyksiä:

Olen syönyt granaattiomenia ja kuivannut niiden kuoret. Kun saatiin niistä kattilan pohja peittoon, niin oli aika värjätä. Keittelin kuoria ja heti niistä lähti kirkkaan keltainen väri. Tunnin keiton jälkeen tosin tilalla oli jotain lähinnä omenasoseen näköistä mössöä. Vähän epäillen värjäsin ensin pellavatilkkuja (puretteena teepussit) ja myöhemmin lankoja (lisätty alunaa). Kuoristahan sai hyvin väriä! Pellava tietysti oli aika hailakka sekä rasvainen karkea villalanka jäi aika vaaleaksi mutta marketin tarjouslaarista ostettu Novitan Sointu värjääntyi oikein hyvin.



Väriä vain riitti ja riitti. Lisäsin välillä vettä ja lisää lankoja ja sain useamman satsin erilaisia kullankeltaisen ja vaaleankeltaisen sävyjä. Kattila ei ole iso, joten värjäsin kerralla noin 50 grammaa 25 gramman vyyhdeissä. Väri on samantapainen kuin sipulinkuorilla. Eli sellainen peruskasviväri.

Toisen värjäyksen tein vanhalla rooibosteellä. Siinä oli pahan makuinen esanssi ja se jäi juomatta. Tein vanhasta kestohedelmäpussista jättiteepussin ja keittelin vahvan teen. Hyvin värjäsi kellertävän ruskeaa tämäkin.

Minulla on nyt ihan kiva määrä erilaisia violetteja (aroniat), ruskeita ja keltaisia lankanöttösiä jotain virkkausprojektia varten. Ja taidampa tietää mitä teen.


Taas tälläinen "ennen biojäteastiaa -värjäys"

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Vaiu, loistava vaihtoehto biojäteastialle! Enpä tiennyt, että granaattiomenakin värjää. En oikein osaa syödä niitä, valitettavasti :-D Tässä taannoin ostin yhden, mutta ehdin rouskutella siitä muutamia siemeniä ennen kuin se meni huonoksi. Se siementen syönti on jotenkin liian outoa, enkä saa niitä kaivettua irti ilman, että punaista roiskuu pitkin keittiötä.
terv. Tumpelo

Jokke kirjoitti...

Aina siinä joku tapaturma sattuu, kun granaattiomenia syö XP hyvää mutta sotkuista.

matkailijakirppu kirjoitti...

Luonnollisilla väriaineilla tulee tosi kauniit ja luonnolliset värit! Hauskoja kokeiluja! :)

Jokke kirjoitti...

Värit tuli ihan "kaupan päälle" :)

Hosuli kirjoitti...

Nää on superkauniita!!!! Mitä ihania värejä!!

-Ruut

Jokke kirjoitti...

Ihan pirteitä keltaisia siinä tuli.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...