tiistai 25. toukokuuta 2010

Sukka-apina ja kalsarikissa

Kaikkeen sitä aikuinen ihminen aikaansa käyttää. Mutta kun sukka meni puhki! Sukkaa ei heitetä pois, vaan siitä tehdään sukka-apina eli sock monkey. Sen verran oli reikää pohjassa, että korvat piti virkata erikseen.

Eihän sukka-apinaa voi jättää yksin. Etenkin jos kierrätyskeskuksen ilmaistavaroissa on vauvan retro potkupuku. Muutamalla jämälankaisella virkkauslisukkeella siitä tulee psykopaattisesti irvistelevä kalsarikissa. Eli selvästi Ihmemaan potkupuku-irvikissa. Mietin myöhemmin että vähän kolmiulotteisempi olisi voinut olla kasvoiltaan, mutta kun ei taaskaan tehty mitään suunnitelmia, virkattiin vaan. Potkupuvun henkselit ovat korvat. Napit silminä.

Rakenne käy ehkä paremmin ilmi kun pyytää kavereita nousemaan seisomaan. Ompelua on aika vähän ja sen voi varmaan tehdä myös ilman ompelukonetta. Eli en ommellutkaan itselleni haalaria ;) Kantapäästä tulee hauskasti takapuoli (ja kuono). Harmittaa kun olisi ollut vielä puhkinainen varvassukka, mutta täyte loppui kesken! Säästetään sukka myöhemmäksi.



Tässä linkit sukka-apinan ohjeisiin:

27 kommenttia:

Anja kirjoitti...

Nämä on kyllä uskomattoman ihania, kertakaikkisen söpöjä ja eläväisen näköisiä.

Terhi / Hupsistarallaa kirjoitti...

Ei helkkari miten upeita!!! Sä oot kyllä oikeesti paras!

PaaPii kirjoitti...

Kirjoitan varmaan aina IHAN MAHTAVIA! Mutta kun ne on!!

Purnukka kirjoitti...

Oli tulla itku ku on niin söpö tämä sukka hemmo <3 :D

Inka kirjoitti...

Oho, en oo tämmösestä kuullutkaan! Mulla ois paljon polvisukkia, joten ehkä pitäisi harkita tämmöisen tekoa :)

MeRzu kirjoitti...

Aivan mahtavia!

Zzz kirjoitti...

:D, :D, kiitos hienosta aamun aloituksesta :)

Asta kirjoitti...

Tosi,tosi ihanat "väkerrykset". Kyllä niissä hommaa on vaikka kevyesti vain kertoiset -suitsait !

Kokox kirjoitti...

Ihanat!

Tiivi kirjoitti...

Ilostuttavia, varsinkin tuo psykopaatti! ;)

hillanen kirjoitti...

Aivan ihastuttavia :)

SuvyLee kirjoitti...

Kiitoksia! : ) Näin alussa väritunnisteiden laitto on vielä helppoa, saa nähdä miten sitten jatkossa.. Blogisi vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta!

Anonyymi kirjoitti...

Olisitpa kuullut kun hihkaisin ihastuksesta!!
Pelastavat kenen tahansa päivän :D
sinisukka

Pikkusisko kirjoitti...

Valloittavia otuksia!

Jokke kirjoitti...

Kiitos, kaverukset tuolla hyrisevät tyytyväisyydestä :)

Inka: tuo on tehty nilkkasukista, raajat eivät ole tietysti yhtä pitkät kuin polvisukasta. Lasten sukasta tulisi ihan pieni.

Asta: myönnän että virkkaukseen meni kauemmin aikaa kuin arvelinkaan. Mutta hauskaa oli.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta tuo kissa on niin liikkis... En ole muuten missään välissä ehtinyt sanoa että tule jonain arki-iltana kokeilemaan sitä langantekojuttua värttinällä. T: PM

Tii kirjoitti...

Mainioita kavereita :)

Hanna kirjoitti...

Onpa hienot! Olen tätä ennen nähnyt vain lasten itse tekemiä sukkahahmoja... mutta ne liikkuukin ihan eri asteikolla kuin nämä. ;-)

kiala kirjoitti...

Ihania! Mä olen kuullut sukkaeläimistä, mutta en koskaan nähnyt näin suloisia!

Peikko kirjoitti...

Mahottoman hieno kissa ja hillittömän hurmaava apina! Ja nytpä tiedänkin, mitä teen niille sukille, joitten pari ajautuu pesukoneesta johonkin toiseen ulottuvuuteen eikä sieltä koskaan palaja takaisin...

Tintti kirjoitti...

Voi miten hauskoja ja värikkäitä taas.
Mä tulen aina hyvälle tuulelle, kun käyn täällä. Kiitos!

Nipsutin kirjoitti...

Oi kuinka hienoja. =) Itse tein joskus rikkinäisistä sukista kissan.

Virvatuli kirjoitti...

nää on aivan ihania!!! (täytynee usuttaa äitelle tää idea jos se ompelis meillekin sukka-apinat!)

Hudson kirjoitti...

Howdy, I can't read the words but sure do love the photos of all the crafts. Such great hand-made things!
Thanks for linking to my website SockMonkey.net.

Tamara

Jokke kirjoitti...

Thank you Tamara for easy to follow instructions! It was so much fun to make :)

Joakim kirjoitti...

Aivan ihastuttavia! :) Täytyy saada joku ompelutaitoinen tuttava vääntämään tälläiset minullekkin. :P

Jokke kirjoitti...

Sukka-apinasta selviää kyllä tosi helpolla, ihan aloittelijan homma. Ja jos pyydät samalla opettamaan vähän virkkausta, niin eipä aikaakaan kun olet amigurumitaituri. Se ei ole vaikeaa!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...