perjantai 25. heinäkuuta 2014

vaalean keltaista


Laitoin ennen lomalle lähtöä puuvilla-bambulankaa lasipurkiin aurinkovärjäytymään. Ajattelin että siellähän se värjäytyy kaikessa rauhassa kun en ole edes paikalla. Keitin ensin lankoja teevedessä (puretus tanniini). Sulloin purkkiin värikasveja: koivunlehtiä ja lupiinia ja langat keitinvetineen sekaan. Purkki kuumaan paikaan ikkunalaudalle. Sehän olikin nyt erittäin helppoa. Odotetaan kaksi viikkoa. Tulos: hyvin vaalean keltaista lankaa. Ilmeisesti litran purkkiin ei sopinut langan lisäksi oikein tarpeeksi kasveja. Nyt vaan tekee mieli kokeilla bambulankojen värjäystä. Yleensä värjäysohjeissa sanotaan, että kasvikuidut vaativat enemmän värjäyskasvia kuin villa.


Tämä purkkivärjäys on aika sisäsiistiä hommaa. Vaikka oli purkki hieman tursunut yli yksin ollessaan. Ei merkittäviä vahinkoja.

innostus täältä:

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Minuakin kiinnostaa tuo aurinkovärjäys, Riihivillan blogista kun siitä saa lukea aina välillä. En ole vielä kokeillut. Jotenkin tuollainen "itsekseen tapahtuva" värjääminen tuntuisi sopivan tällaiselle hajamieliselle ihmiselle.

Pirjo kirjoitti...

Mielenkiintoista värjäämistä. Pitää joskus kokeilla. Mulla on kaveri, joka tekee kaikenlaisia mielenkiintoisia hapatus- ja haudutusvärjäyksiä mm. kukilla. Toisen kaverin kanssa on patavärjäysviikonloppua suunnitteilla elokuulle. Ihanaa!

margsan kirjoitti...

Kaunista lankaa kuitenkin- vaaleitakin sävyjä tarvitaan! Itse värjäsin vastikään krapilla aurinkovärjäyksellä- helppoa kuin...
Kasveja pitää olla tosiaan enemmän, kuin ns kuumavärjäyksessä.

Jokke kirjoitti...

Täytyypä yrittää löytää jostain isompi purkki. Tämä käy sellaisellekin jolla ei ehkä ole mahdollisuutta keitellä. Ainakin pieniä lankamääriä varten. Hankaluutena noilla kasvikuiduilla on että muutenkin tarvitaan enemmän värikasvia ja sitten vielä enemmän koska ei keitetä.

margsan kirjoitti...

Suosittelen kurkkaamaan Riihivillan blogiin, jossa mm asiaa kylmävärjäyksestä! Varmaankin esipuretit langat alunalla.....

Jokke kirjoitti...

Nyt en muista laitoinko alunaakin, koska on kasvilanka. Pellavanvärjäyskurssilla neuvottiin käyttämään silloin tanniinia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...