torstai 14. elokuuta 2014

kontaktia trikoolle


Kontaktivärjäyspaketti aukeaa, jännitys tiivistyy.


Kankaana on Eurokankaasta ostettu luonnonvalkoinen bambu-puuvilla-college. En ole kokeillut tätä menetelmää ennen näin joustavalle kankaalle. Etsiskelin oikeastaan ohutta bambutrikoota housuihin, mutta sellaista en löytänyt.


Värikasveina sipulinkuoret, lepänkävyt ja eukalyptuksen lehdet. Keitin tiukkaan sidottua kääröä ensin tunnin verran lupiinijämäliemessä ja jätin sen sitten tekeytymään melkein viikoksi. Sitten kiehautin sen vielä uudestaan.



Kangas oli ennen värjäystä puretettu alunalla ja tanniinilla (teepusseilla). Heti tuoreeltaan märkänä kuviot erottuvat hyvin, hieman vaalenevat kuivaessaan. Keltaisimmat kuviot eukalyptuksesta, ruskeat sipulista.


Kankaasta on tarkoitus ommella pusero (plan B). Antaa sen vielä seistä kaikessa rauhassa syksyyn asti, en vielä edes huuhdo sitä. Siinä on niin hyvä eukalyptuksen tuoksukin. En viitsinyt ommella puseroa ensin, koska en tiennyt kutistuuko/venyykö kangas tässä värjäyksessä tai onnistuuko se ollenkaan.

***
Innostuinkin jo vähän lähtemään työväenopistoon trikoovaatekurssille, mutta niin kuin moni muukin on ehkä havainnut, ilmonet osoitti taas toimimattomuutensa ja oli nurin tuntitolkulla. Eikö sitä ikinä saada toimivaksi? Tietäväthän ne hyvin että on ihan kamala ryysis ilmottautumisen alkaessa! No, kurssi oli sitten täynnä, kun tuntien yrittämisen jälkeen onnistuin avaamaan oikean nettisivun. Ehkäpä on mentävä jonoon varalta. Tai jollekin toiselle kurssille.

3 kommenttia:

Poutapilvi kirjoitti...

Aika mielenkiintoinen tekniikka ja ilmeikäs lopputulos. Toivottavasti puserokin onnistuu, kurssilla tai ilman.

sinisukka kirjoitti...

Hyvin onnistui kontaktit! Mielenkiintoista kuinka värit tarttuivat trikooseenkin - tosin miksikäs eivät :)

Jokke kirjoitti...

Yllättävän hyvin tarttui. Jänskätti että venyykö kangas tiukkaan pakatessa jollekkin epämääräiselle pussille mutta ei, toisaalta aika tukevaahan tuo on.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...