torstai 16. lokakuuta 2014

greippi!


Seinän väri keittiössä on nyt siis greippi ja maalina kotimainen Coloria Greenline himmeä sisustusmaali.


Toistaiseksi vain yksi seinä on saanut vähän kirjavaa pintaa.


Minusta on mukava jättää näkyviin "vanhoja kerrostumia", siksipä violetti ovi saa jäädä. Tälle seinälle tulee hyllyjä. Kunhan saan joko potkittua itseni poramaan tai hankittua jonkun hanslankarin sitä varten. Vihaan poraamista!! Jääköhän tämä nyt tästä roikkumaan?


Kaakeleille ainakin tarvitaan vähän jotain vaihtelua. Hankin jo muutamia käsinmaalattuja meksikolaisia laattoja. Tarrojakin voisi lisätä.



Kaikenlaista pientä on vielä tekeillä... Koska kaikki mahdolliset ideat voi nyt kokeilla.


Esimerkiksi rautakaupassa ei myyty tapettia kuin koko rullina, joten piti sitten maalata tapettikin itse. Oli jemmassa euron hintaan kierrätyskeskuksesta ostettu valkoinen tapettirulla. Säästöä 39 euroa ;)

Jostain syystä keltainen väri vähän mietitytti. Ei siksi että olisin epäillyt varsinaisesti jotain sellaista naurettavaa että jos vaikka kyllästyn siihen. So what! Kyllä sen voi taas maalata uudestaan. Mutta jotain... niin kuin idea olisi "vanha", ei tarpeeksi vanha vaan kulunut ja tylsä. Nettisurffailun perusteella tuli tunne, että keltainen on ollut sitten 70-luvun muotia myös ysärinä. Tuntuuko se liian läheiseltä? Mutta hetkinen! 90-luvusta on jo kaksikymmentä vuotta! Mitä! Sehän oli vasta eilen. Tai siis kasari oli vasta eilen, ysäri oli siinä tänä aamuna vähän ennen kahvitaukoa. Mihin tämä aika oikein menee?

Oli miten oli, pidän keltaisesta seinästä kovasti, ihan kuin se olisi aina ollut siinä. Ehkä minulla on nyt keltainen kausi.

9 kommenttia:

ViMMa kirjoitti...

Tekee tapetitkin ite :)
Veikeä idea tuo katkaisijan kehystys :)

sirkkis kirjoitti...

Ihana värikokonaisuus ja kivat yksityiskohdat.

Kaisa Turtiainen kirjoitti...

Todella herkullisia yksityiskohtia !

Unknown kirjoitti...

Siis mitä?? Maalasit tapetin itse?! Hauskoja ideoita taas, kuten toi katkaisijan reunustaminen :)
Ehkä nyt alkoi keltainen kausi.

sinisukka kirjoitti...

IIIIIH IIIIH MIKÄ TAPETTI!!!!!!!!!!!

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Joskus jostain sisustuskaupasta sai tapettia ihan kuinka pienen palan vaan, mutta rautakaupasta ei. Enhän ole rahasta tehty, joten en viitsinyt ostaa kymmentä metriä tapettia siksi että tarvitsen kaksi metriä. No, valkoista tapettia on ja akryylivärejä on = tee se sitten itse. Enkä tarvitse sisustustarrojakaan, kun osaan maalata sen verran.

Karkkis kirjoitti...

Upea sävy! Ja voi vitsi, upeaa, että maalaat tapetin itse! Ei tule toista samanlaista vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin tykkään siitä katkaisijan ympärille maalaamastasi koristeesta. Kaikkea ihanaa sinä keksitkin! -Eppu

Jokke kirjoitti...

Hei kiitos! Hätä keinot keksii ;) tai oli se vähän eri muodossa ihan suunniteltuakin, mutta laajeni kummasti.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...