lauantai 13. joulukuuta 2014

tee itse: kimalleköynnös


Tässä joulukaramellien syöntiurakkaa aloitellessa tuli mieleen, että karamellien kääreet, nämä niin sanotut "karamellipaperit", jotka nykyään ovat yleensä muovia, voisi muuttaa joulukoristeeksi.

Siis tee itse jouluköynnös, kimalluksella tai ilman. Riippuu materiaalista.



1. Kerää karamellien kääreitä oman maun mukaan. Voi olla eri kokoja ja eri värejä tai vain yhtä, jos se enemmän miellyttää.


2. Asettele kääreitä muutama pinoon, mitä useampi kerros, sen tuuheampi köynnös. Tässä on vain kaksi, kuvapuolet vastakkain, niin että tyhjä nurja puoli tulee ulospäin. Pinossa voi olla eri kokoja ja värejä, riippuen millaisen sommitelman haluaa. Kokeile mitä kone huoletta ompelee ja saatko pidettyä pinon kasassa ompelun ajan. Jos köynnös tuntuu laihalta luulen että myöhemmin voisi vielä ommella päälle lisää kerroksia.


3. Ompele ompelukoneella pinot peräkkäin pitkäksi jonoksi.


4. Leikkaa reunat hapsuiksi. Varo ommelta! Hapsujen leveys ja pituus on taas aivan itse päätettävissä. Sehän voi vaikka vaihdella eri kerroksissa, jos kärsivällisyyttä leikkuuseen riittää.


5. Rutistele ja pöyhistele hapsuja.


6. Valmista! Kun pyörittää nauhaan vähän kierrettä, hapsut erottuvat paremmin.


Köynnöstä voi jatkaa aina kun kääreitä tulee lisää. Ompelee vähän matkaa päällekkäin ja uudet siihen perään. Voisi varmaan myös yhdistää eri materiaaleja: ehkä muovipussia tai silkkipaperia välikerroksina? Pelkkä silkkipaperikin voisi olla kaunis, jos se vain kestää.

Ja kas, kääreet eivät olleetkaan roskaa vaan käsityömateriaalia.

DIY candy wrapper tinsel garland

7 kommenttia:

Ilona Winebridge kirjoitti...

kerrassaan hyvä syy karkkien ostoon:))

Unknown kirjoitti...

Makea (!) köynnös :D, pitänee kokeilla!

Jokke kirjoitti...

Tämä on aivan karvalakkimalli, variointimahdollisuudet ovat rajattomat. Ja mitä muita materiaaleja voisikaan käyttää...

sirkkis kirjoitti...

Kiva idea.

Jokke kirjoitti...

Kiitos sirkkis!

Hosuli kirjoitti...

Tää on hieno!!

Jokke kirjoitti...

Kiva kuulla Hosuli!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...