torstai 3. syyskuuta 2015

mehikukat


Katsaus kesän kuluessa kukkineisiin mehikasveihin. Piti nimittäin makrolinssiä niihin testata.


Caralluma hesperida teki kukan ja tietysti sitä piti kuvata myös lähempää makrolinssillä, jolloin varsi irtosi. Tuosta kasvista haarat irtoavat ihan pienestä kosketuksesta mutta ei se haittaa, voi tökätä takaisin multaan.




Larryleachia cactiformis kukkii aina tosi paljon, niin tänäkin vuonna. 


Kukat ovat pienet, mutta niitä on paljon.



Violetin mansikkakaktuksen kukat ovat huisan pinkit, nuput tietysti myös.


Tämäkin kaktus, jonka lajia en tiedä, yllätti yhteensä kolmella kukalla. Muutenkin se tuntuu voineen oikein pulskasti.



Ilahduin kun näin kaupassa myynnissä aivan pikkiriikkisiä kaktuksia. Yhtään isommat eivät sovi tähän tekämääni ruukkuun eikä siinä olekaan ollut mitään moneen vuoteen. Nyt saatoin taas ottaa sen käyttöön, vähäksi aikaa. Pian on siirrettävä kuitenkin isompaan...


Sama kaktus makrolinssin läpi. En tiedä mikä tämä on. Voisiko olla pieni Parodia leninghausii?

Kaktuksetkin kasvavat yllättävän nopeasti ja salakavalasti. Sitä ei juuri huomaa, jotenkin vain ruukku käy pieneksi. Joskus pitäisi tehdä kuvaparit, millaisen pikku nöpösen on ostanut ja millainen jötkäle se on parin vuoden päästä. Jos on selvinnyt ylipäätään hengissä. Nyt onkin jo aika valmistella kaktuksia talvilepoon vähentämällä kastelua.

8 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Ompa erikoinen kukkavalikoima ja valtavan upeita kukkia, ihania. Onko niissä pahahaju

Els kirjoitti...

WOW such special flowers !!! (even if they aren't very big ...)
Though I'm NOT very fond of the spikes ! :-(

But what a wonderful Jaguar pot !!! (you made that ???)

Ingi kirjoitti...

Upeita! Äitini on kaktusfani ja hänellä olen nähnyt monia kukkivia kaktuksia. Äiti sanoo, että ruukun pitää olla yhtä pieni/iso kuin kaktuksen, hurjan vaatimattomat nuo piikkikerät!

Jonsku kirjoitti...

Sulla kukkii kauniisti:) Munkin olis saatava jostain tuommonen Larry...ihana!

Jokke kirjoitti...

Jotkin noista haisevat aika pahalle, mutta eivät kaktukset. Raatokukassa huomasin vielä muutaman nupun. Jaksaakohn avata? Sen kyllä huomaa sitten hajusta...

Larry on kasvatettu siemenestä. Mehikasvien siemeniä myyviä kauppoja löytyy hyvin ulkomailta. Yritän olla varovainen mullanvaihtojen kanssa. Siinä tuntuu helposti vahingoittavan kasvia niin että sitten kuolee. Yhdelle kävi niin tänä keväänä :( Mieluummin antaa olla pienessä ruukussa.

Jokke kirjoitti...

Yes Els, I made that pot. I have several self made pots, many cat-like ;)

Els kirjoitti...

LOOOOOVE that pot !!!!!!

(Go ahead : make some sun and moons, it is soooo
much fun using small fragments and fitting and
stitching them together ! Might help a bit in your
long dark winter .... ;-) !)

Jokke kirjoitti...

Thanks Els! (I still have to finish another stitch work)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...