lauantai 16. heinäkuuta 2016

ei signaalia


Kutkuttaako tämä värisuora muistinystyröitä?


Entäs nyt?

Tässä tilkkutyössä toteutui ehkä plan D, sillä matkassa oli vähän mutkia. Aloitin reippaasti värillisistä paloista ja sitten valkeni, että eihän minulla ole harmaita kankaita. Tilkkutöitä tekevä työtoveri tuli hätiin ja sain muutamia paloja, joista leikkasin pikkutilkut. Taustakangas puuttui yhä eikä edes kierrätyskeskuksesta löytynyt sopivaa. Hypistelin ruudullisia miesten paitoja ja vanhoja tyynynpäällisiä, mutta mikään ei tuntunut sopivalta. Koska täytyi mennä kangaskauppaan ostamaan liimakangasta, niin eiköhän sieltä taustakin löydy. Ostin pätkän harmaata lakanakangasta. Liimakangasta ei ollut, joten suunnitelma muuttui taas vapaasta konekirjonnasta tavalliseksi tilkkutyöksi.


Halusin käyttää harmaan lakananpätkän kokonaan, joten taitoin sen niin, että etupuoli on kaksinkertainen ja lopusta tuli tyynyn tausta. Tikkasin taustaruudukon pimeässä loistavalla kirjontalangalla. Siksi en kelpuuttanut ruudullista kangasta.


Ympyräkin piti saada aikaan.


Ja siitä tuli vanha tv:n testikuva, tyynyssä! Tein sen vanhojen hyvien aikojen muistoksi. Luin lehdestä, että me jotka katsomme tv-ohjelmat silloin kun ne tulevat töllöstä, olemme jo vähemmistö. Ei kestänyt tv:n valtakausi kovin kauaa. Siksi tuo teksti "no signal" tyynyssä. Kauakohan tv-lähetyksiä edes tulee enää? Testikuvakin on historiaa.


Oikeastaan testikuva on tutumpi mustavalkoisena. Ei meillä ollut mitään fiiniä väritelkkua pienenä.


Nostalginen juttu.

aiheesta netissä:

Uh, ylen virityskuva löytyy myös Youtubesta, mutta varo siniaallon kimitystä!

ps. pimeässä loistava lanka muuten suli pois silitysraudalla. Taisi olla rauta liian kuumalla. Tätä tyynyä en sitten silitä.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska idea! Nuori fysioterapeutti neuvoi polvelle jumppaohjeita ja sanoin että nämä liikkeet voikin tehdä tv-uutisia katsellessa. Jumppari katsoi muutaman sekunnin hämmästyneenä. Tajusin silloin ikäpolven kuilun....

sinisukka kirjoitti...

Tuttu, ah niin tuttu kuva :) - tänä kesänä on ollut pakko siirtyä nettitv:n seuraan, sillä antennimme kaipaa asennusta, mutta ensin tikkaat katolle ja silta sinne jne. huoh... onneksi siis on netti apuna! Yleensä kyllä vanhanaikaisesti puoliyhdeksän uutiset :) - (hih, vai ei ollut harmaata kangasta!!!)

Jokke kirjoitti...

Minulle ei sovi yhtään nuo katso silloin kun haluat -ohjelmat. Ei nimittäin tule koskaan sellaista hetkeä. Aina on parempaa tekemistä ja jää kokonaan katsomatta ;) Yksi tv kanava riittää, ei ole aikaa enempään.

Susanna kirjoitti...

Vau! Tää on superhieno! :D

Jokke kirjoitti...

Kiitos Susanna :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...