lauantai 5. marraskuuta 2016

sisustusta kasveilla


Minä en voi kuvitella sisustusta ilman kasveja, joten uusi kasviaiheita käsittelevä sisustuskirja sai kukkaron nyörit irralleen. Botanical Style: inspirational decorating with nature, plants and florals. Kirjoittaja Selina Lake. Kirja on jaoteltu erilaisiin tyyleihin romanttisista kukkasista karuun teolliseen. Pitäisi siis löytyä kaikkiin vallalla oleviin sisustusmakuihin jotain inspiraatiota, kuinka käyttää kasveja kodin kaunistamiseen. Pieniä tee-se-itse vinkkejäkin on. Minulla kun kasveja on aina ollut. niin en varsinaisesti mitään kovin suuria oivalluksia kirjasta saanut, kuvat ovat silti kauniita katsella. Ehkä olisi voinut odottaa, että se tulee kirjastoon. Yksi hauska yksityiskohta jäi erityisesti mieleen: Kodinonnen (Soleirolia soleirolii) nimi näyttää olevan englanniksi mind-your-own-business. Hassua. Mutta myös peace-in-the-home, josta ehkä tulee tuo suomenkielinen nimi.

Asia, jonka kirjasta haluaisin toteuttaa, olisi isossa lasipurkissa oleva terraario, mutta eipä sille ole tilaa missään.


Oma suosikkini kirjan tyyleistä on tietysti Tropical Botanicals eli eksoottinen ja runsas trooppisuus.




Ja toisaalta värikäs Boho Botanicals eli kuvioiden boheemi sekamelska.


Ensilumi saa minut aina sulkeutumaan omaan vihreään kuplaani ja on pakko ostaa kukkasia ja vajota täydelliseen todellisuuden kieltämiseen. Marraskuun valo ei todellakaan helli kasveja tai valokuvaajaa.


Kynttilöitäkin voi sytytellä.

Toivotankin teille rauhallista pyhäinpäivän viikonloppua!

***


Asiasta kukkarukkuun: huomasin että Samuji myy savisia "design-kukkaruukkuja". No pitihän niitä lähteä katsomaan. Muodot ovat sellaisia, että niistä ei saa kukkaa ikinä ulos, kun ruukku pitää vaihtaa. Mutta ehkä tälläisille kausikukille, jotka kukittuaan päätyvätkin kompostiin.

Ja arkiston aarteista löytyy kokoelma kasviaiheisia kankaita
http://jokkemaa.blogspot.fi/2013/07/huonekasvit-tyynyissa.html

3 kommenttia:

sinisukka kirjoitti...

Mind-your-own-business: mun lempiviherkasvi kautta aikain - ja ah, niin huonosti menestyvä kuivassa huoneilmassa! Nykyään keskityn rahapuihin, kaktuksiin ja rönsyliljoihin, energia ei riitä muihin talvella. Kesäkukat on asia erikseen :) - Varmasti on muuten juuri sinun lempikirjojasi :D

mustakissa kirjoitti...

Ihanaa vihreyttä. Niin kirjassa kuin kotonasi:)
Kodinonni on meikäläisellä ainakin kukkana katoavainen, en koskaan saa sitä pysymään pitkään hengissä. Mutta se on kyllä niin kaunis ja jotenkin keväinen, kesäinen mätäs, että siltikin tulee se silloin tällöin hankittua.
Mukavia pyhiä sinullekin, nautitaan kynttilänvalosta ja pilkistelevästä auringosta:)

Jokke kirjoitti...

Ei ole minullakaan ollut menestystä kodinonnen kanssa: joko kuivahtaa tai mätänee. Nyt on aika sulkea verhot ja uppoutua hyvään vihrään kirjaan ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...