sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Äiti Venetsiassa

Äiti saapuu Venetsiaan

Luulin jo että en tällä kertaa ehdi osallistua MaMa-haasteeseen. Sitten kuitenkin tein huvikseni muutamia kollaaseja, joita olin suunnitellut hiukan jo aikaa sitten. Uusia pohjakuviakin on löytynyt ilmaistorilta sen jälkeen. Koska yhdestä kuvasta sattui tulemaan äiti-aiheinen, ihan vahingossa, niin olen kuitenkin mukana MaMa-haasteessa nro 9: äiti. Kokeilin siihen monenlaisia kuvia, mutta kirkon kupolit toivat mieleen jonkin eläimen ja piirsinkin sitten itse mörrimöykyt. Muut kuviot ovat peräisin retrosta virolaisesta lastenkirjasta. Pohjakuva on vähän A4:sta pienempi paksu pahvinen maalausta jäljittelevä painokuva. Aika eriltähän nämä luonnossa näyttävät...


Ennen

Yksi versio, jossa oli mukana pakenevia skeittaajia. Vähän ehkä liikaa tavaraa.



Lastenkirjoja on taas jemmattu ilmaistorilta.


Kuva virolaisesta.


Aihetta sivuten entinen Tomtekalas päätyi myös jatkokäsittelyyn. Ajattelin että tämä sivu olisi hyvä kehyskartonki valokuvalle. Aukko tuohon valkoiseen kohtaan.


Insert baby picture here eli toukan kuva tähän.


Lisää kollaaseja on tulossa! Hauskaa hommaa, mutta liikaa valinnanvaraa. Vaikea tehdä päätöksiä.

3 kommenttia:

aNNa kirjoitti...

Kiitos kommentistasi Saltunraitilla :) Tämä tuli tutustumaan kommentoijaan ja mikä huikea blogi täältä löytyikään!!! O.o Selailin tämän vuoden postaukset ja voin vain haukkoa henkeäni ..upeita aikaansaannoksia, kertakaikkiaan. Hyppään matkaan mukaan!

Tiina Konttila kirjoitti...

Aivan ihana kollaasi!
Minullakin on jemmassa lastenkirjojen kivoja sivuja mutten ole vielä keksinyt niille käyttöä... Nytpä sain ainakin yhden idean :)

Jokke kirjoitti...

Tervetuloa aNNa!

Kiitos Pilvitarha! Keksit varmaan jotain hauskaa :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...