perjantai 27. joulukuuta 2013

neljä vuotta!


Jokkemaan vuosipäivähän se taas tupsahti vastaan!

Neljä vuotta kässäilyä ja muuta jorinaa jo kasassa.
Askartelin sen kunniaksi "hienon" kuvan, mutta eihän täällä tuollaista fiiniä oikeasti ole. Jokkemaan vaakunassa olisi kyllä ihan varmasti kissaeläimiä :)

Virtuaalijokke sen paremmin esittää: kiihdytetään kohti uutta vuotta! Nelivedolla pääsee :)


Joku on jo saattanut esittää kysymyksen "eikö se virkkaa enää  mitään?"
Virkkaa kyllä, mutta sattui sellainen työtapaturma että aloitin useamman homman vähän niin kuin yhtä aikaa, joten valmistumistakin saa odotella. Harvinaista, yleensä teen vain yhden jutun kerrallaan. Ensimmäinen valmistunut lähti mukaan kajahtaneiden kudelmien SM-kisaan, vaikka ei se minusta mikään erityisen kajahtanut ollutkaan, kunhan nyt sattui valmistumaan vuoden lopulla. Ei saa julkaista muualla, joten hyshys.


Muut virkkaukset etenevät pikkuhiljaa, joululomaksi pistin ne tauolle, koska on niin paljon muutakin tekemistä. En minä jaksa vain yhdenlaista käsityötä kovin pitkään, aina on monenlaista meneillään.


Lukijoille kiitokset tästä vuodesta, pysykäähän kuulolla.
Ei voi tietää mitä kummaa ensi vuonna tapahtuu...

***
linkkivinkit: ensimmäisen kuvan lähteet ovat

6 kommenttia:

Jael kirjoitti...

Onnea mahtavan hyviä ideoita tarjoavalle blogille!

Othel kirjoitti...

Onnea joka jalalle!

hienotar kirjoitti...

Onnea 4-vuotiaalle! Kohotin juuri maljan (kahvimukin) Jokkemaalle=)

Jokke kirjoitti...

Kiitos! Milloinhan blogien yleensä lasketaan pääsevän lapsenkengistään? Käyköhän täällä ikinä niin?

Hääräämön Laura kirjoitti...

Paljon onnea nelivuotiaalle! :)

Jokke kirjoitti...

Kiitos Laura! Kylläpä aika rientää, yritän pysytellä perässä.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...