torstai 6. maaliskuuta 2014

uusia harrastuksia


Ai ompa kivaa kun on uusilla kursseilla, saa uusia ideoita!

Viikonloppu meni paperikoruja tehden.


Monta korua valmistuikin, mutta odottavat kuvaustaan.



Toinen uusi asia alkoi jo vähän aiemmin viikolla. Ajattelin kokeilla aplikointia, kurssi on piirrosmaiset aplikaatiot. Tehtävänanto oli "tee sellaista oikein epätasaista pistoa". Kiitos mielellään! Ensimmäisenä iltana aloitin käsin ommellen helpoista muodoista, kaktuksista.


Uusi tuttavuus: liimaharso
Odottaa kokeilua: merkkaustussi ja pimeässä loistava tikkauslanka (VAU!)


Nettiin ideavarkaisiinkin joutui ja mielenkiintoista juttua löytyi. Mutta Pinterestin tiliä en vain saa luotua, joten paperiprinteillä mennään. Oijoi, ideoita jo monta aplikoitavaksi! Näistä molemmista aiheista odotettavissa lisää juttua.

Paperikoruja varten sain photoshopattua hienosta vanhasta kirjasta mahtavat kuvat. En raaskinut leikata alkuperäistä kirjaa, se on vuodelta 1898. Mutta hahaa, se tarkoittaa että tekijänoikeus ei enää sitä suojaa. Laitoin Google Driveen tuon ison kuvan, jos se jotakuta muuta kiinnostaa askartelutarpeiksi asti. Kuvan koko on A4, 300 dpi, jpg-kuva. Se on siis tarkoitettu printattavaksi, mutta jos tarvitseekin läpinäkyvää png:tä, sen saa tuosta sitten vielä tehtyä.


Lataa kuva tästä linkistä:


Askartelun iloa kaikille!

Kuvat ovat kirjasta Völkerkunde, kirjoittanut Michael Haberlandt
ja kas sitä voi myös selailla ekirjana, sieltä löytyvät kuvat alkuperäisessä yhteydessään.


Minä olen saanut kirjan Museoviraston kirjaston poistohyllystä.

8 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Voi miten ihanaa! En ole kursseilla, mutta kirjonta on alkanut kiinnostaa. Ja aplikointi kankaista. Just ostin kaksipuolista liimaharsoa tähän tarkoitukseen, mitenhän sitäkin oikein käytetään?

Noo, jos sinä olet ahkera, voin vaklailla sun töitä ja olla blogissasi ideavarkaissa :)

ViMMa kirjoitti...

Hee, täälläkin on rullailtu paperia.
Jee, tuo sun muinainen parta-ukko sai taas ideat laukkomaan...

Jokke kirjoitti...

Liimaharso oli ihan helppo juttu. Tärkeää on silittää leivinpaperin välissä, ettei sotke rautaa. Ensin silitetään kangastilkku (vaikka neliö) kiinni liimapuolelle. Leikataan haluttu muoto. Otetaan liimaharson taustapaperi pois ja silitetään kuvio kiinni. No netistähän varmaan löytyy ohjetta ;) Nyt takaisin ompelemaan!

Jokke kirjoitti...

Kyllä kyllä, rullaus on kivaa!

Lea/kiertoidea kirjoitti...

Voi miten hyvälle tuulelle tulin noista sun tekemistä jutuista!

Kiitos muuten kauan sitten vinkatusta IrfanViewstä,se tuli käyttöön kun en saanut enää käyttää BatchWatermarkeria ilmaiseksi. Nyt se tuli käyttöön ja tuntuu musta ihan näppärältä.

Hanna Mi kirjoitti...

Mielenkiintoisia nuo molemmat kurssit, paperikoruista tulee varmasti hienoja. Voi kun pääsiskin jollekin kurssille! Niin paljon kaikkea muuta ettei niille harvoille täällä järjestettäville ole päässyt.

margsan kirjoitti...

Mahtavia kursseja teillä sielläpäin jälleen!!! Aplikoinnista olen tähän saakka ollut sitä mieltä, että ei taida olla mun juttu, mutta nyt kun katselen näitä sun juttuja, niin voihan sitä "soveltaa""!!

Jokke kirjoitti...

Lea: hei kivaa!

Hanna Mi: aikamoista valintaa se kursseille meno onkin, mihin ehtii ja mihin sattuu pääsemään.

margsan: minäkin olin aika epäileväinen, olin lukenut kurssikuvauksen jotenkin huolimattomasti, mutta päätin kuitekin tarttua aiheeseen. Ilmoitin kyllä heti että en tee sitten mitään söpöä. Nuo on vähän semisöpöt testikaktukset ;)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...