perjantai 19. kesäkuuta 2015

kesäkukkia


Juhannusterveiset kesän ja tekniikan pauloista!

Ostin kännykkään linssisarjan, jolla saa mm. makrokuvia. Ainakin jonkinlaisia, enhän tiedä mitä eroa näillä on "oikeisiin" muuta kuin että olen toisten ottamia lähikuvia ihaillut. Piti päästä itsekin kokeilemaan ja kännykällä se käy kaikista halvimmin, luulen. Tai en ainakaan jaksanut selvittää, saisiko pokkariini lisälinssejä. Juhannuksen kunniaksi tähtäillään erilaisia kukkasia. Nyt on niin paljon kaunista nähtävää luonto pullollaan.

tähtimö


metsätähti

oravanmarja


(Tämä ei ole makro, kaunis väri vain. Vertailin välillä kuinka lähelle voi zoomata pelkällä kameralla.)


Seuraavaksi ostoslistalla varmaan  jalusta. Tarkentaminen ja kännykän pitäminen paikallaan on aika mahdotonta, etenkin kun tuuli heiluttelee kohdetta. Näytöllä kuvia voi zoomata vielä aika mahtavasti, voi katsoa asioita todella lähelle.


Ötököitä olisi myös hauska kuvailla, mutta ne perhanat liikkuvat ja tarkan kuvan saaminen tällä pelillä on ihan sattuman kauppaa. Laitoin tähän epätarkan että ötökkäkammoiset eivät kauhistu :) Vaikka väitän, että en itse pelkää mitään hyönteisiä, niin täytyy myöntää, että kun näytöllä huitoi kämmenen kokoinen hämähäkki, teki refleksinomaisesti mieli siirtää käsiä vähän kauemmaksi.


Tällä saa helposti myös abstrakteja värisävykuvia. Parasta kuvissa on mielestäni kauniisti liukuvat taustavärit. On oikein hauskaa könytä maassa ja tunkea kännykkää kiinni kaikenlaisiin pikkujuttuihin. Tosi koukuttavaa! Joudutte varmasti kärsimään tästä aiheesta lisää.


Linssisarjaan kuuuluu makro, kalansilmä ja laajakulma. Kiinnitys kännykkään (tai tablettiin tms.) hoituu klipsillä, johon haluttu linssi ruuvataan kiinni. Minä valitsisn klipsin, koska vaihtelen kuitenkin kuoria. Toinen vaihtoehto olisi ollut magneettirenkula, mutta jos ymmärsin oikein, se olisi kiinteämpi. Huom! pakkauksessa tämän luvataan sopivan useimpiin malleihin, mutta parissa nokialaisessa, johon sitä on sovitettu, on kamera ollut niin kaukana reunasta, että klipsi ei ihan yllä. 

6 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Oho, ai linssit oli kännykkään! Sisäistin asian vasta kun näin kuvan. Onpa jännää! Makrolla tuulessa tai liikkuvaa kohdetta kuvattaessa menee kyllä hermo. Mutta se sumea tausta, se on ihana! Maailma makrolinssin läpi näyttää kiehtovan erilaiselta.

Poutapilvi kirjoitti...

Upeita kuvia ja hirmun hyvälaatuisia ollakseen "tuollaisella" systeemillä kuvattuja. Hienot kamerat vaviskoot kilpailijansa edessä!

Unknown kirjoitti...

Mielenkiintoista, kännyyn saa erilaisia linssejä! Hankin keväällä uuden Lumian, tai ensimmäiseni. Virittely ja varustelu saattaapi alkaa :)

Jokke kirjoitti...

Olin lukenut noista joskus lehdestä ja asia tuli taas mieleen että voisi kokeillakin. Vähän sellaista yllytyshulluutta ehkä. Seuraavaksi ryhdyn pohtimaan action kameraa ;)

Ilona Winebridge kirjoitti...

jukra miten kätevä tuo kännyn linssisarjasi, eipä ole tullut mieleeni moinen!
sain juur ennen lomia uuden työkännyn, Lumia 535, mahtaiskohan siihenkin sopia em linssit?

Jokke kirjoitti...

Valitsin tuon klipsillisen helpon vaihdeltavuuden takia eli voi näpsäyyttää helposti eri laitteeseen. Mutta ehdottomasti kannattaa varmistaa sopivuus! Ehkä kaupassa tai valmistajan nettisivulla kerrotaan yhteensopivat? Ei tosiaan yltänyt kaverin nokiaan, en katsonut merkkiä tarkemmin. Kiinnitysmekanismeja on muitakin ja minä kävin ihan kaupassa myyjältä tarkistamassa tuon.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...