keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

kesän värikkyyttä


Tuon terveisiä kesäisestä Kainuusta. Lämpimät aurinkoiset päivät saivat intoutumaan luonnon tarkkailuun. Siinä muurinpohjalettujen ja rantasaunojen välissä...


Erityisen paljon tuntui olevan liikkeellä perhosia. Ympäristö oli kukkakedoksi muttunut pelto ja tien pientareet. Ihana tuoksu ja värikkyys.



Perhosten kuvaaminen ei tietenkään ollut kovin helppoa. Ne tuntuivat aistivan kameran tarkennussäteen ja viuhahtivat tiehensä.

keisarinviitta

Yritettiin sitten kirjan avulla tunnistaa edes suunnilleen näitä kaunokaisia. Suurikokoinen keisarinviitta oli uusi tuttavuus. Pelastin sen ikkunan sisäpuolelta ulos kukkaan. Se vaikutti aika voipuneelta mutta ehkä piristyi, koska näkyi lepattelemassa seuraavinakin päivinä.

keisarinviitta

Metsänokiperhonen
 Nokiperhosia oli tosi paljon.

Sinisiipi

Piippopaksupää
 Tälläiseen hiippariin en myöskään ole ennen kiinnittänut huomiota, mutta sen kummallinen siipiasento ja todellakin suuri pää pisti nyt silmään.

Verkkoperhonen
En paneutunut tunnistukseen kauhean tarkasti. Jos asiasta oppisi vähitellen lisää. Kaupungissa ei perhosia juuri näe.

Musta-apila
 Uusia kasvejakin tietysti sattui näkymään.

Siperiansinivalvatti
 Tämä siperiansinivalvatiksi lopulta tunnistamani kasvi aiheutti päänvaivaa.


Näin myös erikoisen punaisen mesiangervon ojan laidassa.


Hyvin viihdyin matkallani. Käsitöitä ei näin kauniilla ilmalla viitsi tehdä, saati istua tietokoneella. Täytyy rientää takaisin ulos! Hyvää kesän jatkoa! Ihanaa kun on kesä!

4 kommenttia:

Melissa kirjoitti...

Kesä on niin ihanan värikäs ja miten upea luonto onkaan :)

Jokke kirjoitti...

Voi aivan edenin puutarha!

Els kirjoitti...

Thanks Jokke for this wonderful summer pictures !!!
LOVE the butterflies (ha ! ALL of them ... especially
the "leaves" one ;-) !)

Have a good summer !

Jokke kirjoitti...

Yes summer has been very good. Warm and lots of flowers. I am happy!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...