sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

parsintaa


Vuoden 2021 käsityötekniikka on parsinta. Tekniikan on valinnut Taitoliitto.

”Haastamme jokaisen suomalaisen paikkaamaan tai parsimaan ainakin yhden tavaran ensi vuonna. Silloin yli viisi miljoonaa tavaraa voisi saada jatkoaikaa ja palvella pidempään”, Taitoliiton toiminnanjohtaja Minna Hyytiäinen toteaa.



No, minulla on tämä yksi villatakki, joka on muuten hyvä, mutta hihat eivät kestä. Taas sitä piti parsia, niin kuin jo monena vuonna. Nyt piti jo tehdä paikkakin kyynärpäähän. Tein sen joutavasta huovutuspalasta.


Olen käyttänyt välillä tarkoituksella erivärisiä lankoja. Tänä vuonna paikkasin harmaalla. Ei minua haittaa yhtään, että vaatetta on paikattu.

lauantai 10. huhtikuuta 2021

kaktusruukku


Kaktuksella oli jo ahdasta. Ruukun laidat tulivat vastaan. Kuten aiemmin kerroin, menin savityöpajaan tekemään isomman ruukun.

On taas tilaa kasvaa. Uuden ruukun leveys on yli 20 cm. Tykkään tuosta tummasta savesta. Hitsin vaikea tuollaista piikkimöykkelöä on käsitellä! Vaihtoon rupeaa vasta aivan pakon edessä. Pitää olla kunnon nahkarukkaset.

Ruukkujen vaihdosta seuraa aina uusi järjestys ikkunalla. Ihan kuin olisi saanut uusia kasveja.

perjantai 2. huhtikuuta 2021

hyvää pääsiäistä!


Mukavaa pääsiäisen aikaa! Minulla ei ole mitään uusia askarteluja koristeeksi, mutta vanhoja on senkin edestä. Yksi sama orkideakin kukkii näköjään joka vuosi. Eli eipä tässä muuta kuin vähän vaihdeltiin tavaroiden paikkoja. Ihan hyvä näin.

Tekniikkapuolella pitäisi ilmeisesti saada jotain uudistusta aikaan. Selvästi nämä ohjelmat painavat siihen suuntaan, että kaikki pitäisi tehdä kännykällä. Nuo vanhat linkityshommat ja muut eivät näytä toimivan entiseen tapaan. Kai sitä edes kerran kymmeneen vuoteen pitäisi jaksaa avata asetukset ja tehdä niille jotain... Eikö somessa pitäisi koko ajan uudistua, niin sanotaan? Minulla se menee siihen samaan kategoriaan kuin joku jääkaapin taustan imurointi, "ehkä huomenna" eli tuskin tulee tapahtumaan 😆

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...