Kesälomalla on ollut kova hinku ulkoilla ja kokeilla uusia juttuja. Voitteko kuvitella esimerkiksi, että en ole koskaan saanut aikaiseksi käydä Nuuksiossa? No en ole! Vaikka se on ihan lähellä. Asia on nyt korjattu. Kävin ensin luontokeskus Haltiassa ja talsin yhdysreitin Haukkalammelle ja takaisin.
Syy numero kaksi oli päästä testaamaan uusia vaellussauvoja.
Kauniita lehmuksia tällä reitillä, minun lempipuita.
Aika rakennettuahan se kulku siellä on, soratietä käytännössä, että ei mikään kauhean erämainen tunnelma kyllä tule. Mukavaa ulkoilua kuitenkin.
Aktiivisuusranneke tallensi reitin kivasti, myös ne paluukoukerot, kun jouduin etsimään sauvoista pudonneita porkkia. Ärrr! Muuten sauvoja sai hyvin testattua jyrkissä nousuissa ja laskuissa. Voi niissä joku juju olla... ainakin sai tuntumaa käsivarsien ojentajalihaksiin.
Oli siellä niin mukavaa käyskennellä, että toisena kauniina päivänä kiersin vielä Korpinkierroksen. Näin siellä kummallisen sateenkaarilammen. Mitähän mönjää siinä on, että se heijastaa valoa noin oudosti?
Toinen reippailutesti oli uusi (siis minulle uusi) kiipeilypuisto. Innostuin niistä viime kesänä ja halusin päästä kokeilemaan suuren puiston Nastolan Pajulahdessa (Seikkailupuisto Pajulahti). Tykkäsin! Monipuolisia ja myös vaikeimpia ratoja, joita olen toistaiseksi kokeillut. En ole vielä koskaan päässyt niihin kaikkein vaikeimpiin. Olen ollut ihan kuitti jo ennen sitä. Nytkin sai koko kropan kunnolla rääkättyä. Onhan nämä tavallaan ihan hölmöjä juttuja, mutta puissa kiipeily oli lapsena ihan parasta huvia ja on älyttömän hienoa että voi vielä vanhanakin toteuttaa itseään puissa roikkumalla. Ihan luvan kanssa. Olisipa tällaisia ollut silloin ennen. T. nimimerkki innokas puumajojen ja köysitikkaiden rakentelija.
Väsynyt kiipeilijä särpii limesorbettia.
Eipä muuta kun kiitos Suomen luonnolle lomalaisen viihdyttämistä. Ja olivat ne ihmistenkin rakentamat osiot kelvollisia, kuten se luontokeskus.
