Kaktus kukkii Kiasman skeittirampissa ja kukkaikkunallakin on ollut paljon jännää tänä kesänä. En tiedä kaktusteni lajeja, joten katsellaan vaan kuvia.
Tämä oli ensimmäinen jo keväällä. Sitä on saanut ihailla muinakin vuosina.
Tämä isompi kaktus ei ole aiemmin kukkinut. Nyt tuli yhteensä neljä kukkaa. Kiva juttu!
Tämä on kasvanut aika mukavasti ja tainnut joskus kukkiakin.
Mutta tämä karvainen nuppu oli ihan uusi tuttavuus. Se on nyt tähän mennessä viimeinen.
Se ilmestyi pieneen palleroon ja venähti yhtäkkiä pituutta. Näin kukan aamulla töihin lähtiessä ja palatessa se oli jo kuihtunut, Nuo muut sentään kukkivat muutamia päiviä. Eli saldo oli kaksi vanhaa tuttua ja kaksi uutta kukkijaa. Vielä on sellaisia, jotka eivät ole kukkimisesta innostuneet. Sitä odotellessa...
















































