lauantai 23. lokakuuta 2010

Farkkujämiä ja reikiä

Tikkukurssilla oli yhdellä kertaa teemana farkut. En sitten tehnyt oikeastaan mitään varsinaista tilkkua, mutta lyhensin kuitenkin käsityölistalta pari farkkujuttua. Ensinnäkin näin lehdessä haastattelujutussa naisella erittäin mielenkiintoisella tavalla koristellun hameen. Siinä oli aukkoja ja batiikkikangasta. Koska jutussa ei kerrottu vaatteista tekijää tai hankintapaikkaa, täytyi minun varastaa idea. Sellaiset housut olisivat mahtavat! Epäilin suuresti kykyäni sulloa farkkujen lahkeita ompelukoneeseen, joten kun kierrätyskeskuksessa oli farkkutoppeja, otin sellaisen testikappaleeksi. Kokeilin myös ensimmäistä kertaa vapaata kirjontaa ompelukoneella. Pidän tuosta paljon ja aioin selättää vielä ne housutkin!



Toisena hommana käytin pois farkkuhapsujen loppuja ja hapsujen leikkauksesta jääneen vyötärökaitaleen. Yksi mukava kurssilainen piffasi taskut ja niistä tuli taskuvyö, vaikkapa saksien sun muiden säilyttämiseen ompelukurssilla. Muutama koristekin tuli piperrettyä sammarin paloista (lisää vapaakirjontaa). Tuohon suuntaan se taidekoruja-kurssikin on menossa, koska kurssin vetäjä on tekstiilitaiteilija.



Inspiraation lähteenä ovat myös nämä mieltäkiehtovat ja kauniin väriset tekstiilitaideteokset. Tekijä on Karen Kamenetzky http://www.karenkamenetzky.com/gallery.htm



3 kommenttia:

Nzqu kirjoitti...

Hyvä idea! Farkunlahkeen sullominen ompelukoneeseen voi tosiaan olla hieman hankalaa... kai se jotenkin rullaamalla onnistuisi ainakin polven korkeuteen asti.

Jokke kirjoitti...

Minä mietin jo sitä että purkaisi yhden sivusauman, ainakin vähän matkaa. Riippuu farkun mallistakin ja kankaan paksuudesta.

Sartsa kirjoitti...

Nää farkkutyöt on tosi nastoja! Vaikka tykkään kyllä paperimassajutuistasikin. Aina kun tulen tänne, niin ajattelen, että voi että mitä ihmeen kaikkea voikaan maailmassa oikein tehä!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...