lauantai 13. helmikuuta 2016

leggings testi


Venähtänyt projekti: leggingsien ompelu

Notkuin kerran kangaskaupan kassalla ja hokasin että Ottobre-lehdessä on leggingsien kaava (syksy/talvi 5/2014). Sitähän on kaivattu, joten testiin. Suhtaudun aina suurella epäluulolla housujen kaavoihin, ensin pitää tehdä koevedos. Vedin hatusta arvion että koko 36 voisi olla kuten koko M, jota kaupasta yleensä ostaa, ehkä. Leikkasin trikoota parista vanhasta teepaidasta ja ompelin testilahkeen. Mitä kettua! Kauheat lökäpöksyt! Onko tämä mitoitus suomalaisille persjalkaisille, joilla on pohkeet kuin koivuhalot? Meikäläisen jäätelötikkuihin saisi kaventaa puoleen. Kun vertasin vierekkäin kaupan housuja ja kaavaa, niin eroa oli senttitolkulla, joka suuntaan. Eiväthän nämä ole lähelläkään sopivaa. Masennus ja koko homman hautaaminen kaappiin.

lököttävä testilahje
 Vuoden päästä olin niin toipunut pettymyksestä, että pystyin taas ajattelmaan asiaa ja päätin piirtää vielä uudestaan sen pienimmän kaavan eli koon 34, jossa ei kyllä näytä juuri eroa olevan (noiden kaavojen jäljentäminen vaan on niin kauheaa). Varmuuden vuoksi otin vielä pari senttiä pois lahkeen alaosan leveydestä ja taisimpa kaventaa saumanvaraakin. En vieläkään uskaltanut ottaa käyttöön kallista merinovillaneulosta, jonka olin innoissani jo edellisenä vuonna näitä varten hankkinut. Löytyi kuitenkin halpaa vihreää trikoota kaapistani testiä numero 2 varten. Nyt täytyi jo uskaltaa koko housut.


Hei, paljon parempi! Valoa näköpiirissä, jospa tästä vielä iloksi muttuu. Mutta kun en kaavojen muokkaamisesta mitään ymmärrä, niin en haluaisi siihen ryhtyä. Olisihan kaavalehdessä se mittataulukko, jota olisi näköjään kannattanut tutkia. Ja leikkaan kankaan aina niin suurpiirteisesti, että turha varmaan on kaavoja syyttää. Vedelty kasaan tavallisen ompelukoneen pienellä siksakilla täysin huolittelematta mitään.

Sen on kyllä huomannut, että kaupassa vaatteiden koot vaihtelevat, aina ei sama koko käy. Siis noissa numeromuotoisissa. Tai vaatteen mallista kai se myös johtuu. Juuri piti ostaa takki kokoa 42, jotta siinä pystyisi liikuttelmaan käsiä ja laittamaan allekin jotain. Paljon tavallista isompi koko. Toisaalta ei olisi mitään toivoa sopia kokoon 34 tai S, olisi epämukavan kireä.

8 kommenttia:

Els kirjoitti...

Ahhhhhhh .... sizes ..... :-(
And patterns : dito !

(Ottobre isn't my favorite ... neither some Dutch
magazines .... Burda still is the best for me (whén I
start sewing for myself again ....)

GOOD LUCK !!!

Jokke kirjoitti...

Thanks Els! Now I know that those patterns are too big for me. Or I make too many mistakes in the process :P I am so lousy at sewing...

Anonyymi kirjoitti...

Se mittataulukko ja mittanauha käyttöön, niin ei tarvitse lehteä ja sen kaavoja moittia. Ottobre ja Burda käyttävät standartoituja mittataulukoita. Sieltä vain mittanauhan kanssa tarkistamaan omaa kokoaan.
Valmisvaateteollisuus lätkäisee vatteisiin haluamansa kokonumerot. Yleensä niihin ei voi luottaa samallakaan valmistajalla.
M&

Jokke kirjoitti...

Ou nou, pitääkö tässä ostaa joku mittanauha? Eihän minulla sellaisia ole X) Ei siinä taulukossa kyllä puututtu mitenkään jalkojen leveyteen, joka tässä oli "ongelmana". Joo, tiedän että olen ihan liian suurpiirteinen vaateiden ompeluun. Kun ensin piirtää kaavan vähän sinne päin, sitten leikkaa vähän sinne päin ja lopuksi vielä ompelee ihan miten sattuu, niin ei kai voi olettaa että tulisikaan sellainen kun on tarkoitettu. Siksi pitäydyn mielelläni isoissa ja pussimaisissa vaatteissa niin pari senttiä sinne tänne ei ole nökönuukaa. Jotenkin vaan saan heti näppylöitä kaikenmaailman kohdistusmerkeistä ja senttimääristä. Yäks. Ompelu ei ole minun juttu.

Anonyymi kirjoitti...

Jos ei halua senttimetrejä nähdä voi vaikka kanttinauhalla (tai muulla joustamattomalla nauhalla) mitata jalan ympäryksen ja vastaavan kohdan kaavasta. Sitten voi miettiä haluaako kaavan mukaista väljyyttä vaiko jotain muuta.
Kohdistusmerkit on aloittelijoita varten ja varman päälle ompelijoille. Voi se ompelu onnistua ilman niitäkin.
M&

Jokke kirjoitti...

Suuret kiitokset kätevistä vinkeistä. Koulun kässätuntien opit ovat jo totaalisen unohtuneet, joten ompelu on aika hepreaa.

nätti rätti kirjoitti...

Hei, vaikuttaa siltä että voisit korjata kaavaa näin:
Jos leggingisin kaavassa ei ole sivu saumaa (siis ei yleensä ole) niin voit vallan hyvin pienentää sen niin, että taitat keskelle kaavaa pituussuunnasssa tasaleveän laskoksen. Mittaat, että kaavan mitat vastaavat sinun lantion leveys, pohjeen ympärys yms.. Jos haluaa tiukahkot leggingsit ei tarvitse mitään väljyyksiä jättää, jos kerran materiaali on pehmeän joustavaa.
(Äh, huomaan miten vaikeaa neuvoa kirjoittaen...)

Jokke kirjoitti...

Oi, kiitos avusta! Ei kai tässä auta muu kuin mittailla. Löysät legginssit ovat niin nössöt. Noissa on sivusauma ja se oli minusta ensimmäinen miinuspiste (enemmän ommeltavaa plääh).

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...