Kansallismuseon neulontakahvila oli siis yhden kerran virkkauskahvila. Minun topografinen peittoni oli päässyt esitteeseen.
Museon puolesta oli tarjolla lankoja ja väritystehtäviä. Minä toin virkkaukset. Kahvila oli kovin pimeä eikä siellä juuri kannattanut kuvata.
Minä yritin selittää virkkausteni avulla mitä vapaavirkkaus minusta on. Se on ei ohjeita, ei malleja, ei silmukkamääriä. Vaikea selittää ja opettaa. Alkuun pääsee kun katsoo jostain virkkauskirjasta perussilmukat ja kuinka virkataan perusmuotoja: ympyrä, neliö, kolmio. Ja miten paloja yhdistetään. Ehkä voisi aloittaa kuin lapsi palikoilla, tehdä eri värisiä ja kokoisia palikoita/paloja ja yhdistellä niitä. Tärkeää on myös ymmärtää miten eri silmukoiden korkeuseroilla voi muunnella virkkausta. Miten levennetään ja kavennetaan.
Miten ympyrästä tehdään neliö korottamalla silmukoita kulmissa.
Miten neliöstä tehdään ympyrä.
Miten jatketaan yhdestä kuviosta toiseen.
Miten kuvioita yhdistetään esimerkiksi ketjusilmukoilla.
Miten kuvioiden välit täytetään ja vahditaan että työ pysyy tasaisena, jos sen tarvitsee. Miten käytetään itseään kaavana tai toisaalta paperikaavaa.
Tajusikohan kukaan mitään? Osasinko yhtään selittää? Uskaltavatko päästää irti ohjeista?
Tärkeä kirja minulle vapaavikkauksen opettelussa on ollut Villit virkkausmallit.
5 kommenttia:
Varmasti osasit selittää ihan hyvin, parhaitenhan oppii juuri tekemällä! Tuo Villit virkkausmallit on ihan ehdoton opus siihen, jos ei ole live-opetusta!
Tuo esite lehti on ihana. Kiitos arvonta palkinnosta ja aurinkoa sinulle ♥
Joo ehkä sitä pitäisi näyttää vaihe vaiheelta. Kiitos sinulle Sirkkis toivotuksista!
Töitä näkemällä saa parhaan kuvan. Ja sitten ei auta muu kuin kokeilla:-) Mutta olisi saanut olla vähän valoisampi tila...
Joo ne kohdevalot olivat hankalat eli valoa oli vain paikoitellen ja välissä pimeää. Ei muistanut vahtia että seisooko valokeilassa vai varjossa.
Lähetä kommentti