sunnuntai 15. elokuuta 2010

Farkkuhapsuja ja värjäystä





Tällä kertaa lähdetään liikkeelle siitä, että ostin pitkän farkkuvetskarin. Kohta iski päähän halu hapsuihin. Siispä hakemaan kierrätyskeskuksesta farkkuja ja saksimaan lahkeet suikaleiksi. Hapsukaitaleet pesupussiin (erittäin tärkeää! älä nöyhtää konetta tukkoon) ja humpsimaan pesukoneeseen. Sitten kaitaleet harsitaan kiinni vetoketjuun ja mietitään jatkoa. Nappeja? Ei nyt niitä, vaan kirjailua vaihteeksi. Kiinnikkeeksi itse tehty paperimassanappi (kestää, jos kestää). Lopuksi kävikin niin, että jätin kaulakoruun kokopitkät hapsunauhat enkä leikannutkaan niitä vetskarin pituiseksi. Se onkin enemmänkin huivi ja sitä voi käyttää niin että nauhat roikkuvat edessä tai takana. Kamera ei taas suostunut ottamaan kunnollisia kuvia mutta jospa näistä kävisi yleisilme ilmi.

Ostin myös kivat housut, varmasti so last season, niin kuin kaikki minun vaatteet, kierrätyskeskuksesta kun ovat. Oli tarkoitus ommella hapsuja myös lahkeisiin, mutta ei noihin pussilahkeisiin sellaiset käyneetkään yhtään. Värjäsin lisäksi topin, maailman vanhimmalla tavalla: roiskeita kloritella ja sitten vielä kangasvärillä.




Kirjailumalli on peräisin kirjasta Theodor Schvindt: Ompelu- ja nauhakoristeita (Suomalaisen kirjallisuuden seuran toimituksia 85). Kyseessä ovat siis vanhat kirjailumallit, "kirjassa esitellään niitä koristeita ja kuoseja, joita on Sakkolan ja Raudun kreikanuskoisten vaimojen harakoissa eli päähineissä". Kirjailuilla on niin hauskoja nimiä. Käytin tässä kaikista yksinkertaisimpia, rannerenkaassa on "pieniä kananvarpaisia hienoilla koukkupolvilla" ja kaulakorussa "suuria kananvarpaita hienoilla koukkupolvilla".

6 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Tykkään tuosta topista. Kivan värinen :)

Tii kirjoitti...

Hiano kaulaliina!

Sartsa kirjoitti...

Wau!

Nzqu kirjoitti...

Vitsi mitä juttuja oot taas tehnyt! Sulla on ehtymätön pää ideoiden suhteen. Hauskoja tosiaan noi kirjailujen nimet. :)

Mama Elf kirjoitti...

Kääk! Mulla on sama kirja hyllyssä, mummolta. Se on yks mun aarteista, joita kattelen välillä vaan nimien ja kuvien nautinnosta ja kannet on kanssa hienot!

Jokke kirjoitti...

Ei voi koskaan tietää, jos vaikka kirjailuhimo iskee. Varastoa pitää olla.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...