perjantai 17. syyskuuta 2010

Sulka on pop

Kylläpä ilahduin kun Outsapop kertoi, että sulat ja simpukat ovat oikein muotia. Siis muuallakin kuin Jokkemaassa, jossa ne ovat aina parasta mitä maailma voi tarjota. En liitä jutun kuvaa tähän mutta totean, että siinä korussa jo vähän yritystä ;) väri vaan on väärä. Olin jo ehtinyt ennakoida ja postiluukusta lopsahteli tiheään tahtiin netistä tilattuja koristuksia, etenkin alla oleva "Swamp princess" -potpurri sai aikaan idearyöpyn. Tahtoo virkata, mutta ei kerkeä, ei millään. Koristeeksi liitettävät materiaalit odottavat jo valmiina.



Ja onneksi on mukavia ihmisiä, jotka omistavat lintuja ja jaksavat nyppiä sulkia minulle talteen. Undulaateissa ja papukaijoissa on tosi hienoja värejä! Näitä on jo koruihin käytettykin.


Viimeksi Ötzi-näyttelyn avajaisissa pääsin pukeutumaan höyhenhienouksiin, niin perusteellisesti, että yksi mies kysyi mihin intiaaniheimoon kuulun. Eikö muka muut ihmiset saa käyttää sulkia? Kuten itse tekemiäni alla olevia luu- ja sulkakorviksia? Yritin selittää että ihan itse tehtyjä nämä vain ovat. Korvikset ovat nappimallia. Luuläpyskän takana on tavallinen korvispohja.



Ja sitten vielä niitä simpukoita. Näitä kun yhdistää sulkiin... Kaunista! Tässä vaihteeksi värjättynä.



4 kommenttia:

sasu kirjoitti...

Googletin kravatti sanalla ja löysin sitä kautta blogiisi. Voi taivas, mikä ihanuuksien blogi tämä onkaan. Heti meni suosikkeihini. Nyt vain tutustumaan sivuihisi paremmin.

ampiine kirjoitti...

Aivan mahtavia sulkia sulla, Jokke!
Olipas mukava, kun kävit kommentoimassa, niin löysin tänne.

wirewicca kirjoitti...

Aaaaahhhh! päivän annos väriterapiaa, ihanan vihreitä sulkia, nam! mulkii on ollu 70-luvulla just tollasilla vihreillä höyhenillä koristeltu leveä vyö, se oli ihana.

Jokke kirjoitti...

Tervetuloa, Jokkemaan väriterapiaan ei tarvitse viisumia.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...