sunnuntai 30. syyskuuta 2018

pehmeetä touhua museossa


Mainostin jo aikaisemmin Jyväskylässä Suomen käsityön museossa olevaa näyttelyä PEHMEETÄ TOUHUA ja nyt tässä kesälomalla ehdin sen itsekin katsastaa. ITE-taide iloittelee jälleen. Mitään nimiä en muistiin laittanut enkä montaa kuvaakaan ottanut, parhaita nämä värikkäät ja monipuoliset näyttelyt ovat livenä.

Ja kas, en kuvannut oikeastaan mitään pehmeää. Hmm, mitähän tämä nyt tarkoittaa?


Savannikin oli mukana. Palmun runko säilyketölkeistä oli aivan nerokas!



Tarzan bundolo! Monenlaisia hauskoja puuhahmoja on esillä useammalta tekijältä.


Paljon oli toki pehmeääkin. Nämä virkkuut piti käydä tarkastamassa, että miten ne on laitettu. Jes, aikamoisen susihybridin ovat saaneet aikaan :) Näitä vaatteita ilman saan nyt kulkea ties kuinka kauan, mutta ei hätää, ei ole vaatekaappi vielä tyhjentynyt.


Näyttely on auki joulukuuhun 2018 asti, joten vielä ehtii inspiroitumaan ja ihmettelmään.


Oli mukava kesäisen lämmin päivä syksyisessä Jyväskylässä. Museon lisäksi ehdin käydä mm. Toivolan  vanhassa pihassa lankakauppa TitiTyyssä ja luonnollisesti Viherlandiassa. Näistäpä ei ilman ostoksia ulos päässytkään. Jäi siitä reissusta siis muutakin kuin kaipuu :)

2 kommenttia:

Sartsa kirjoitti...

Oi miten mahtavia juttuja! Toi tölkkijuttu on tosiaan hieno! Ja susi!
Vähän turhan kaukana on nyt tuo näyttely, mut voihan kuvistakin inspiroitua :)

Jokke kirjoitti...

Käsityömuseossa on paljon nähtävää muutenkin ja kiva työpaja. Minulle tuossa näyttelyssä oli jo paljon tuttua, mutta "uusiakin" tekijöitä oli löytynyt.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...