perjantai 5. marraskuuta 2010

Tee itse: muovipussisormus

Tässä se on, vinkkiä sormuksen tekoon muovipussista virkkaamalla, ohjeeksi tämä on hatara. Ensinnäkin muovipussi leikataan kuteeksi, suosittelen leikkaamaan spiraalina, mahdollisimman pitkänä yhtenäisenä soirona. Leveys riippuu pussin materiaalin paksuudesta ja se vaikuttaa myös virkkuukoukun kokoon. Kannattaa vähän kokeilla, mitä valittu pussi kestää venyttelemällä soiroa. Liian ohut suikale saattaa virkatessa venyä poikki. Aloita virkkaamalla ketjusilmukoita niin että ne yltävät sormen ympäri. Muovia voi venyttää, joten mieluummin liian vähän kuin liikaa. Yhdistä renkaaksi.


Sitten lisää kerroksia, niin monta kuin haluaa leveyttä sormukseen. Tässä on kolme kerrosta. Lopuksi "lanka" päätellään ja solmitaan piiloon virkkauksen sisään.





Nopea ja helppo sormuspohja on valmis. Siihen voi nyt sitten kiinnittää koristeita, mieluiten ommeltavia, siis neulalla ja tukevalla langalla kiinnitettäviä, kuten nappi, helmiä, virkattu pyörylä, jokin kangaskukka tms. Itse ompelin siihen kiinni pullonkorkin, johon oli pistetty reiät (kuten napissa). Tähän ommeltuun alustaan voi sitten liimatakin koristuksia. Kuten esim. tuo "kukkapenkki". Terveisiä vaan korukurssilta. Kun ei viitsi ostaa niitä ihan tylsiä kaupan sormuspohjia. Ärsyttää joskus se koruilun "osta kaupasta kaikki materiaalit" - mentaliteetti. Näihin löytyi materiaalit kotoa "ihan ilmaiseksi".




5 kommenttia:

Nzqu kirjoitti...

Johan on sormus! Ei kannata kynttilöitä sytytellä tuon kanssa.

Mä olen sellainen hikinäppi, että mietin vaan, tuntuisko muovipussisormus tukalalta. Täytynee kokeilla, materiaalia ainakin riittää.

Liiolii kirjoitti...

Voi vitsi miten hauska! Minuakin ärsyttää koruilussa ja varsinkin nykyisessä korttiaskartelussa "kaikki kaupasta" -asenne.

wirewicca kirjoitti...

Kevät on jo tullut! kukka kasvaa sormessa. Ihana!! Täytyy tässä kohtaa olla myös samaa mieltä ku Liiolii "kaikki kaupasta" -asenne on pöyristyttävä, mutta kyllä korttiaskartelumateriaalin määrästä päätellen business kukoistaa. Taistelkaamme vastaan. Kaikille muovipussisormukset sormiin!

Madam B.C. kirjoitti...

Tuota on kyllä niin kokeiltava!! :D mahtavaa, kiitos ideasta! :)

Jokke kirjoitti...

Eipä kestä! Minua tuo ei hiosta, mutta olenkin jäänäppi-tyyppiä (varpaista puhumattakaan, mitenhän talvesta taas selviää) Huom. kastuminen ei haittaa, toisin kuin jos virkkaisi langasta.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...